Julkaistu: 29.9.2007 lehdessä osastolla Politiikka
Suvi Lindén
Viestintäministeri
Suvi Linde´nin (kok) vetoomus oikeuskanslerinvirastoon
lomajärjestelyissään on aiheuttanut paheksuntaa virastossa. Asiasta
kertoi ensimmäisenä Ylen uutiset perjantaina. Esittelijäneuvos
Risto Hiekkataipaleen mukaan oikeuskansleri ei ole ottanut
kantaa ministerin poikkeukselliseen "äitiyslomaan".
Linde´n ilmoitti torstaina, että hän aikoo tehdä lähiviikkoina mahdollisimman paljon etätöitä, olla vuosilomalla ja käyttää sijaisjärjestelyjä. Hän kertoi päätyneensä menettelyyn oikeuskanslerilta pyydetyn selvityksen perusteella. Siinä selostetaan 1. tammikuuta voimaan tullut ministereiden palkkiolaki. "Se ei tunne sellaista järjestelyä kuin äitiysloma", Hiekkataipale sanoo.
Hiekkataipaleen mukaan ministerillä on kaksi vaihtoehtoa, joista hän päättää itse. Linde´n voi joko jatkaa valtioneustoston jäsenenä ja esimerkiksi pitää vuosilomapäiviä viettäessään aikaa adoptiolapsensa kanssa.
Toinen vaihtoehto on pyytää eroa valtioneuvostosta tilapäisesti, kuten ympäristöministeri Paula Lehtomäki on tehnyt.
Linde´n vertasi menettelyään Eeva Kuuskosken ja Hannele Pokan lomajärjestelyihin 1990-luvulla. Oikeuskanslerin selvityksestä kuitenkin ilmenee, että Kuuskosken ja Pokan äitiyslomia ei voida enää pitää ennakkotapauksina, koska ne pidettiin ennen kuin Suomi oli Euroopan unionin jäsen. Nykyisin osa-aikainen ministeriys ei ole oikeuskanslerinviraston mukaan enää hyväksyttävää.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) antoi perjantaina tukensa viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) ratkaisulle jäädä hoitamaan ministerin tehtäviään kotoa sen sijaan että hän olisi eronnut tehtävästään lapsenhoidon ajaksi.
"Kyllä järjestelyllä on täysi tukeni. Pari kuukautta sitten keskusteltiin asiasta ja sovimme järjestelystä yleispiirteissään. Oleellista on se, että lähiviikkoina hän käyttää lomapäiviään ja vapaapäiviään ja hoitaa osan tehtävistään", Vanhanen sanoi Helsingin Sanomillle perjantaina illansuussa.
Puhelinhaastattelussa Vanhanen mainitsi olevansa itse parhaillaan kotonaan tietokoneen ääressä ja tekevänsä koko ajan ministerin töitä.
"On kohtuuton vaatimus, että ministeri Lindén joutuisi muutaman viikon takia eroamaan. Hänellä pitää olla mahdollisuus järjestää tehtäviään siten, että hänellä jää aikaa myös lapselle. Toivotan tässä vaiheessa vain onnea ministerin adoptiolle."
Pääministeri Vanhanen sanoi hyvin tietävänsä, että ministeri ei voi jäädä tavalliselle vanhempainvapaalle.
"Hän hoitaa ministerintehtäviä nyt tällä tavalla. Kokemuksesta tiedän, että ministerillä on paljon tehtäviä, joissa voi harkita meneekö juuri tänään esimerkiksi pitämään puheen vain asettaako lapsen etusijalle. Suosittelen, että lapsen etu menee edelle", Vanhanen sanoi.
Vanhanen myös katsoi Lindénin ratkaisun lailliseksi. "Kun hän vain hoitaa ministerin tehtäviä, ratkaisu on laillinen."
"Jos on jotakin hämminkiä esimerkiksi tiedottamisesta oikeuskanslerin kanssa käydyistä keskusteluista, se pystytään varmasti selvittämään", Vanhanen sanoi.
Mutta tulisiko viestintäministeri Suvi Lindénin silti harkita eroamista kuten ympäristöministeri Paula Lehtomäki, joka vastikään lähti äitiyslomalle? "Ei, koska on kyse näin lyhytaikaisesta järjestelystä", Vanhanen toisti.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli perjantaina avustajien mukaan "metsällä" eikä halunnut kommentoida Lindénin järjestelyä. Kataisen lähipiiristä todettiin, että Lindén oli hyvissä ajoin neuvotellut järjestelylleen poliittisen tuen myös puheenjohtaja Kataiselta.
Eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd) piti ministerinä ollessaan pari kuukautta vapaata tyttäriensä syntymän aikoihin. Hän ihmettelee, mikseivät ministerit voisi saada lapsen syntymän tai adoption yhteydessä muutaman kuukauden vapaata.
Ministeri Lindén ei perjantaina ollut tavoitettavissa. Lähipiirin mukaan hän oli kotona hoitamassa lastaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi