13.4.2010 13:00
Kansanedustaja Marja Tiura poistuu kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksesta, jossa valittiin seuraaja hänelle eduskuntaryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsingissä 8. huhtikuuta 2010.
Kansanedustajien lahjussäännökset eivät tuomitse eduskuntaryhmässä vaikuttamista lahjuksen antajan hyödyksi. Rikos- ja prosessioikeuden professorin Pekka Viljasen mukaan laissa on tässä kohdin porsaanreikä.
Helsingin Sanomien mukaan poliisin esitutkintamateriaali osoittaa, että kansanedustaja Marja Tiura (kok) ajoi vaalirahoittajiensa etua puolustamalla erikoiskaupan asiaa kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa.
Viljasen mukaan tällainen teko ei täyttäisi lahjusrikoksen tunnusmerkistöä.
Viljasen mukaan vaikuttamisen pitäminen rikoksena edellyttäisi, että kansanedustaja ottaa oikeudettoman edun ja lupaa toimia eduskunnassa lahjuksen antajan hyväksi. Eduskunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä valiokuntaa tai täysistuntoa.
Kansanedustajia koskevat lahjussäännökset ovat löyhemmät kuin virkamiehillä. Ketään ei ole tähän mennessä tuomittu lahjuksen ottamisesta kansanedustajana tai lahjuksen antamisesta kansanedustajalle.
Tiuraa epäillään lahjuksen vastaanottamisesta elinkeinotoiminnassa, sillä hän istui Anna Tapion koulun säätiön hallituksessa, kun Nova Group pyrki mukaan koulun kiinteistöjen korjausta koskevaan hankkeeseen.
Poliisi epäilee Tiuran saaneen vaalirahoittaja Merisalon hallitsemalta Nova Groupilta kolmetoista erilaista etuutta heinäkuusta 2006 elokuuhun 2008.
Tiura kiisti poliisikuulusteluissa saaneensa mitään näistä etuuksista Anna Tapion koulun hallituksen jäsenenä.
Tiura katsoo etuuksien liittyneen hänen normaaliin toimintaansa kansanedustajana.
Katainen ei muista Tiuran lobanneen liikemiesten puolesta 13.4.2010
Merisalo: Emme ole olleet Novan asialla 13.4.2010
Ravi ei kommentoi Tiuran lobbausasiaa tarkemmin 13.4.2010
Tiura lobbasi vaalirahoittajien puolesta eduskuntaryhmässään 13.4.2010
Tiura: Olen syytön kuten Suomikin talvisodan jälkeen 13.4.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi