sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Opiskelijajärjestöt tuomitsevat Hyssälän ulkomaalaiskommentit

26.8.2009 15:08

Useat opiskelijajärjestöt tuomitsivat keskiviikkona sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) mielipiteet ulkomaalaisista opiskelijoista Suomessa. Hyssälä sanoi keskustan verkkolehti Verkkoapilassa, että Suomi saattaa kouluttaa liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Hyssälä myös muistutti, että tällä hetkellä kaduillamme kävelee työttömiä suomalaisnuoria, jotka eivät ole päässeet opiskelemaan.

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n mukaan Hyssälän kannanotto on erikoinen sikäli, että hän on itse tammikuussa osallistunut hallitusohjelman mukaisen korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian luomiseen ja hyväksymiseen. Siihen kuuluu kansainvälisten opiskelijamäärien kasvattaminen lähivuosina.

SYL:n mukaan syrjäytyneitä suomalaisnuoria ei voi asettaa vastakkain ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa, sillä tällaiset nuoret eivät muutenkaan kilpailisi korkeakoulupaikoista ulkomaalaisten kanssa.

Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskelee noin 12 500 ulkomaalaista. Opintotukea saavia suomalaisopiskelijoita on ulkomailla nelisen tuhatta. Hyssälän mielestä luvuissa on "epäsuhta", ja sitä tulisi arvioida hallituksessa.

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto tyrmäsi Hyssälän väitteen muistuttaen, että suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä opiskelijavalinnat tehdään tasapuolisten valintakokeiden perusteella. Tällöin myös suomalaisilla nuorilla on tasavertainen mahdollisuus hakea opiskelemaan.

Kokoomusopiskelijoiden mielestä suomalaisiin korkeakouluihin on saatava lahjakkaimmat ja pätevimmät opiskelijat kansallisuuteen katsomatta.

Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Katri Nokela oli puolestaan ällistynyt Hyssälän rajoittuneesta käsityksestä nuorisotyöttömyyden monimutkaisesta kokonaisuudesta.

"Hyssälä sysää nuorisotyöttömyyden ulkomaalaisten opiskelijoiden viaksi. Tämä osoittaa tietämättömyyttä, ja on tulkittavissa suorastaan ulkomaalaisvastaiseksi", Nokela sanoi tiedotteessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.