Julkaistu: 18.2.2009 lehdessä osastolla Politiikka
Kannunvalanta on politiikkaan liittyvä yleinen ilmiö. Kannunvalajat
ry. puolestaan on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan
opiskelijajärjestö. Sen puheenjohtaja
Jutta Juvenius, taloudenhoitaja
Daniel Jyllikoski ja tiedottaja
Jenni Heikka arvioivat Helsingin Sanomien pyynnöstä kolmen
suurimman puolueen puheenjohtajien tulevaisuuslinjauksia.
Ensivaikutelma haastatteluista oli varovaisuus. Toiseksi pintaan nousi optimismi. Se ilmenee esimerkiksi kohdissa, joissa puhutaan siitä, kuinka Suomi menee eteenpäin.
"Koulutuksessa, vihreissä energiamuodoissa ja uusiutuvan energian sektorilla ja siinä että Suomi kehittää paljon teknologiaa", Juvenius listaa.
Keskustan puheenjohtajan Matti Vanhasen käyttämän kolmas tie -käsitteen sisältö on jäänyt arvioijille hämäräksi. Jyllikoski miettii, hakeeko Vanhanen samanlaista retoriikkaa kuin USA:n entinen presidentti Bill Clinton.
"Ensiksi vähän sekoillaan suhteissa, ja sitten käytetään kolmatta tietä", hän sanoo.
Vanhasen linjaus siitä, että Suomi ei vuonna 2019 ole Natossa, ihmetyttää. Juvenius muistuttaa, että Ilkka Kanervan (kok) ulkoministerikaudella aloittanut nuorten ulko- ja turvallisuuspoliittinen ryhmäkin linjasi, että Suomen pitäisi liittoutua.
"Tulevat politiikan tekijät ovat tätä mieltä, mutta nämä vanhat fabut ovat sitä mieltä, että ei. Kuulostaa epäuskottavalta", hän pohtii.
"Kuulostaa tunkkaiselta", Heikka jatkaa.
Haastatteluissa Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vanhanen näkivät valtiolla vahvemman roolin kuin kokoomuksen Jyrki Katainen.
Juvenius muistuttaa, että Kataisen visio siitä, että läheisiltä vaaditaan jatkossa enemmän huolenpitoa läheisistä, jättää yksilöille "mielettömän vastuun".
"Kaikilla vaan ei yksinkertaisesti ole ketään, joka pitää heistä huolta. Entä jos kaikki eivät olekaan terveitä, hyvin toimeentulevia keskivertosuomalaisia", Juvenius kysyy. Heikka huomauttaa Kataisen sanovan suoraan, että nykyistä palvelutasoa ei pystytä järjestämään nykykeinoin.
Katainen puhuu mobiileihin hoivapalveluihin liittyvistä palveluinnovaatioista tulevaisuuden vientituotteena.
"Mikä se sellainen kännykkä on, joka vaihtaa vanhusten vaipat ja pitää seuraa", Jyllikoski huomauttaa.
Vanhasen toive koulutuksesta vientituotteena riemastuttaa.
"Lukukausimaksu ulkomaisille opiskelijoille ei ainakaan tee koulutuksesta vientituotetta. Nythän Helsinki on suuri hittituote ilmaisen yliopistokoulutuksen vuoksi", Jyllikoski muistuttaa.
Kaikki puheenjohtajat toivovat, että työperäinen maahanmuutto auttaa Suomea selviytymään ikääntymisen aiheuttamasta kustannuspaineesta.
"Se on hieno lähtökohta, mutta se, että kunnissa olisi tasaisesti työperäisiä maahanmuuttajia, ei kuulosta realistiselta", Heikka sanoo.
Maahanmuutosta ei kolmikon mielestä ylipäätään ole pystytty keskustelemaan. "Kissaa ei uskalleta nostaa pöydälle todella merkittävästä asiasta", Juvenius sanoo.
Heikan mielestä tämä keskustelu on suurimpien puolueiden velvollisuus.
Joku kolmesta suurpuolueen johtajasta on melkoisen todennäköisesti Suomen pääministeri 2019. Arvioijat uskovat, että kuka tahansa heistä pärjää.
"On tässä heillä vielä kymmenen vuotta aikaa kehittyä", Juvenius tiivistää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi