sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Pääsy työttömyysputkeen saatetaan estää alle 60-vuotiailta

6.1.2009 4:33

Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmisteleva Sata-komitea ehdottaa, että alle 60-vuotiaat eivät enää pystyisi jäämään työttömyyden perusteella pysyvästi pois työelämästä. Niin sanottuun työttömyysputkeen pääsy estettäisiin.

Järjestelmä, jossa työnantajat irtisanovat ikääntyneitä työntekijöitä työttömyysputkeen, ei ole komitean mielestä hyvä.

Järjestelmän pitäisi kannustaa työuran jatkamiseen, mutta nyt se kannustaa työuran keskeyttämiseen, koska työttömyysputkeen pääsevä työntekijä nauttii ansiosidonnaista työttömyysturvaa eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Se on mahdollista niin sanottujen ansioturvan lisäpäivien vuoksi.

Vuonna 1950 ja sen jälkeen syntyneillä työttömyysputken alaikäraja on 57 vuotta ja yksi kuukausi. Senikäinen työtön saa kahden vuoden ajan eli 59-vuotiaaksi asti ansiosidonnaista päivärahaa.

Tämän jälkeen alkaa juosta ansiosidonnainen lisäpäiväraha kolmeksi vuodeksi, eli kunnes työtön täyttää 62 vuotta. Sitten hän voi jäädä eläkkeelle.

Komitean ehdotus on, että lisäpäiväoikeus koskisi vain 60 vuotta täyttäneitä työttömiä. Se tarkoittaa käytännössä lisäpäivien poistamista työttömyysturvasta, sillä kahden vuoden ansiosidonnainen turva ulottuu eläkeikään.

Mietintö jäänee erimieliseksi, sillä palkansaajajärjestöt vastustavat ehdotusta.

Jos oikeus ansioturvan lisäpäiviin poistettaisiin, työnantaja säästäisi päivärahakustannuksissa. Työnantajan omavastuu päivärahoista vaihtelee yrityksen koon mukaan enintään 80 prosenttiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.