1.12.2008 17:41
BRYSSEL. Suomi ei aio tinkiä vaatimuksestaan sisällyttää metsäteollisuus niiden alojen joukkoon, jotka saavat ilmaisia päästöoikeuksia tulevaisuudessa.
"Suomi ei voi kuvitella tulevansa huippukokouksesta ulos, ellei metsäteollisuus ole ilmaisen alkujaon parissa", elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sanoi maanantaina Brysselissä.
EU-maiden johtajat sopivat EU:n ilmasto- ja energiapaketista ensi viikolla huippukokouksessaan.
Suomella on tähän asti ollut vaikea saada tukea näkemykselleen, jonka mukaan metsäteollisuus pitäisi vapauttaa päästöjen huutokaupasta kansainvälisen kilpailun takia.
Esimerkiksi metalliteollisuudelle on jo tulossa tällainen erioikeus.
Pekkarisen mukaan sekä puheenjohtajamaa Ranska että EU:n komissio ovat kuitenkin alkaneet osoittaa "ymmärrystä" Suomen näkemyksille.
Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila sanoi viime viikolla Brysselissä, että Suomi uhkaa jäädä yksin vaatimuksineen. Brunila vaati Suomen hallitusta osoittamaan selkärankaisuutensa EU-neuvotteluissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi