sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Pekkarinen "ei harkitse" presidenttiehdokkuutta

30.8.2011 16:02 | Päivitetty: 30.8.2011 17:02

Jussi Nukari / lehtikuva

Mauri Pekkarinen ilmoitti ettei lähde mukaan presidenttikisaan. Paavo Väyrynen on kisassa mukana.

Mauri Pekkarinen ilmoitti ettei lähde mukaan presidenttikisaan. Paavo Väyrynen on kisassa mukana.

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen ei lähde mukaan keskustan presidenttiehdokasvaaliin.

"Minä en ole missään vaiheessa sanonut edes harkitsevani ehdokkuutta, enkä tee sitä tänäänkään", Pekkarinen sanoo tiedotteessa.

Pekkarinen arvioi, että keskustan presidenttiehdokkaan valitseminen aidolla jäsenäänestyksellä voisi nostaa innostuksen alavireessä olevan puolueväen keskuudessa. Se antaisi myös valittavalle presidenttiehdokkaalle vahvan selkänojan itse presidentinvaalikampanjaan.

Pekkarinen muistuttaa, että jäsenäänestykseen tarvitaan useampi kuin yksi ehdokas. Paavo Väyrysen ohella keskustasta löytyy useita muitakin hyviä ehdokkaita.

"Julkisuudessa moni keskustavaikuttaja onkin pitkin kevättä ja kesää ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuuttaan. Moni on lopulta sitten kieltäytynyt", Pekkarinen kirjoittaa.

"Vetoan kuitenkin vielä kerran sekä asiaa pitkään harkinneisiin, että keskustan puheenjohtajaan (Mari Kiviniemeen). Heillä on nyt ensisijainen vastuu saada keskustan vaalityölle innostava alku."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Joko olet valinnut presidenttiehdokkaasi?

Presidentinvaali sai tiistaina lisäväriä, kun Rkp:n Eva Biaudet ilmoittautui mukaan.

Kyllä 59% Ei 41%

Vastanneita 11348

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.