torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Perussuomalaisehdokkaan vaalimainos huijaa moskeijatyömaalla

31.1.2011 6:00

Pekka Elomaa

Skanskan työmaalle Herttoniemenrantaan on ilmestynyt kyltti, jonka mukaan alueelle tulee moskeija. Oikeasti alueelle rakennetaan asuintaloja.

Skanskan työmaalle Herttoniemenrantaan on ilmestynyt kyltti, jonka mukaan alueelle tulee moskeija. Oikeasti alueelle rakennetaan asuintaloja.

Helsingissä ohikulkijoiden huomiota ovat kiinnittäneet rakennustyömaakyltit, jotka väittävät, että paikalle rakennetaan moskeija. Todellisuudessa kyse ei ole moskeijatyömaasta.

Esimerkiksi Niittaajankatu 12:ssa Herttoniemenrannassa Skanska rakentaa asuintaloja, vaikka työmaakyltin mukaan tontille nousee Herttoniemen moskeija. Kylttejä on ilmestynyt viikonlopun aikana eri puolille Helsinkiä. HS:n tietojen mukaan vastaavat kyltit on pystytetty ainakin Kamppiin ja Lauttasaareen.

Kylttien pystyttämiselle ei ole pyydetty maanomistajan lupaa.

Kyltit näyttävät aidoilta työmaatauluilta, sillä niissä kerrotaan muun muassa arkkitehtitoimiston nimi ja sähköurakoitsija. Esimerkiksi moskeijan rakennesuunnittelun tekijäksi mainitaan LCC Engineering Ltd. Rakennuttajan kohdalla on arabiankielistä tekstiä.

Urakkakohteesta luvataan lisätietoa verkko-osoitteessa Helsinki2020.fi, joka vie perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaan, diplomi-insinööri Juhani Mönkkösen, 30, vaalisivulle. Sivulla Mönkkönen muun muassa kertoo, että maahanmuuttoa ei voi perua, siksi seurauksia pitää miettiä etukäteen.

Sivuilla on myös Helsingin metrokartta, jossa pysäkinnimet on kirjoitettu arabiaksi. Samaa tyyliä edustaa kuva kerrostalorapun nimitaulusta, jossa Korhosten ja Johanssonien sijaan on arabialaisia nimiä. Nimitaulusta tehtyjä julisteita on levitetty ainakin Vuosaaressa, muun muassa kerrostalojen ulko-oviin.

Mönkkönen on ehdolla Helsingistä.

Mönkkönen arvioi kylttejä olevan eri puolilla Helsinkiä noin kymmenkunta.

"Tällä ollaan haluttu herättää keskustelua, että jos tehdään päätöksiä maahanmuutosta, se muuttaa yhteiskuntaa pysyvästi. Minulla ei ole mitään islamin uskoa vastaan. Haluan vain herättää keskustelua, mikä suomalaisille on hyväksi", Mönkkönen kertoo puhelimitse.

Mönkkönen ei suoraan vastaa, kuuluvatko kyltit hänen kampanjaansa, vaikka hän niistä tietoinen onkin.

"Mikä nyt on kampanjaa ja mikä ei. Hyvä kysymys. Sitä voi ostaa virallista kampanjaa tai muilla keinoin herättää huomioita. Kaikki, mikä ohjaa ihmisiä mun vaalisivuille, on hyväksi. Olen rohkaissut tähän."

Hän ei myöskään kerro, kuka kyltit on pysyttänyt.

Lupaa mainosten pystyttämiselle ei ole. Esimerkiksi Skanska aikoo tänään poistaa Niittaajankadulla olevan kyltin työmaansa kupeesta.

"Se on sinne laitettu ilman asianmukaista lupaa. Ja vaikka olisikin lupaa kysytty, sitä ei olisi tullut", kertoo johtaja Markus Heino Skanska Kodeista.

Myös perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Arto Välikangas oudoksuu mainoksia.

"Vaikea vielä sanoa mitään, kun en ole kylttejä nähnyt. Tämä oli minulle uusi asia. Mutta en hyväksy, että mainoksia pystytetään toisen maalle ilman lupaa. Enkä sitä, että mainos väärennetään näyttämään viralliselta kyltiltä", Välikangas linjaa.

Hän aikoo kysyä asiasta Mönkköseltä.

Mönkkönen itse ei koe luvattomia mainoksia ongelmana.

"Kaikki mikä tukee keskustelua on hyväksi. Ja kieltämättä tämä tukee keskustelua. Tuen kaikkea aktiivisuutta."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.