maanantai 1.9.2014 | Pirkka  Onnittele e-kortilla

Perussuomalaiset nostaisi pääomaveroa ja leikkaisi yritystukia

25.2.2011 11:20 | Päivitetty: 25.2.2011 11:52

Miikka Pirinen

Timo Soini Perussuomalaisten vaalikampanjan julkistamistilaisuudessa Pikkuparlamentissa perjantaina.

Timo Soini Perussuomalaisten vaalikampanjan julkistamistilaisuudessa Pikkuparlamentissa perjantaina.

Perussuomalaiset nostaisi pääomaveroa ja lisäisi siihen lievän progression, eli veroaste nousisi verotettavan summan kasvaessa. Ansiotulo- ja arvonlisäverojen kevennyksiin ei puolueen mukaan ole tässä taloustilanteessa varaa, mutta isotuloisimpien palkkaveroja olisi varaa kiristää.

Puolue nostaisi pääomaveron 28:sta 30 prosenttiin, kuten muun muassa kokoomus on esittänyt. Progression suuruus on puolueen mukaan neuvottelukysymys.

Perussuomalaiset ei halua nostaa kulutusveroja, ja nykyhallituksen laatimaa energiaveropakettia puolue vaatii edelleen peruttavaksi. Puolue haluaisi myös palauttaa varallisuusveron ja tuoda suursäätiöt pääomaveron piiriin.

Puolueen esittelemät leikkauskohteet noudattelevat aiemmin esiteltyä linjaa. Yritystuista, kehitysavusta ja EU-jäsenmaksuista napsittaisiin kustakin pois 200 miljoonaa euroa. Lisäksi muun muassa isotuloisten lapsilisistä oltaisiin valmiita leikkaamaan.

Kuntien määrä pitäisi perussuomalaisten mielestä saada 200–230:n välille, mutta ilman pakkoliitoksia.

Puolue on esitellyt vaaliohjelmaansa tänään Helsingissä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>