15.7.2010 13:55
Perussuomalaisten toimiston ikkunat rikottiin Kuopion keskustassa keskiviikkona. Puolueen mukaan sekä kadun että sisäpihan puoleiset ulkolasit oli isketty sirpaleiksi keskellä kirkasta päivää.
"Ikkunat ovat turvalasia, jossa on verkko sisällä. On työ saada ne rikki", arvioi perussuomalaisten Pohjois-Savon piirisihteeri Ari Kaunisaho.
Ikkunoiden rikkomisen arvioidaan tapahtuneen keskiviikkona aamupäivällä. Kaunisahon mukaan ikkunat olivat vielä ehjät vartiointiliikkeen työntekijän ajaessa toimiston ohi aiemmin aamulla.
Pohjois-Savon poliisin mukaan tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Ilkivallan tekijöistä ei ole tietoa.
Poliisin tai puolueen edustajat eivät torstaina halunneet arvioida mahdollista motiivia ikkunoiden rikkomiseen.
Perussuomalaiset on tunnettu vahvoista maahanmuuttokriittisistä lausunnoista.
Keskiviikkoinen isku perussuomalaisten Kuopion-toimistoon ei ollut ensimmäinen. Toimiston ikkunalasit rikottiin jo kerran aiemmin tämän vuoden maaliskuussa.
Tuoreessa muistissa ovat myös seksuaalivähemmistöjä vastaan tehdyt hyökkäykset. Heinäkuun alussa Helsinki Pride -kulkueeseen tehtiin kyynel- ja pippurikaasuisku ja viime viikolla ilkivallantekijät rikkoivat Helsingin Setan toimiston ikkunoita ja töhrivät ulko-oviin natsisymboleja.
Pohjois-Savon perussuomalaisten piirisihteeri Ari Kaunisaho arvioi, että niin perussuomalaisiin kuin Setaan kohdistetut iskut ovat kapeakatseista ilkivaltaa.
"Onhan näissä yhtymäkohtia. Tuo on ihan tarpeetonta ilkivaltaa. Molemmat ovat julkisia järjestöjä ja kyllä meille voi tulla kertomaan asioista. Ei tarvitse ikkunoiden läpi tulla", Kaunisaho sanoo.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi