17.11.2008 16:32
TURKU. Turun uudessa valtuustossa tapahtui ensimmäinen puolueloikka jo ennen kuin valtuusto ehti pitää yhtään kokousta.
Perussuomalaisten Maarit Rostedt, 51 kertoi siirtyneensä kokoomukseen viime perjantaina. Loikan seurauksena vaalivoiton saaneen perussuomalaisten kahden valtuutetun ryhmä kutistui yhden valtuutetun ryhmäksi.
"En sanoisi tätä loikaksi, sillä olin jo kesällä menossa kokoomukseen. Minua pyydettiin moneen eri puolueeseen, mutta minulla oli kiireitä ja sanoin jo etten taida ehtiä koko kunnallisvaalitouhuun. Tunnen olevani sydämeltäni perussuomalainen ja lähdin siihen sitten mukaan, kun pyysivät", kertoi Rostedt.
"Perussuomalaiset on kuitenkin niin pieni puolue Turussa, että katsoin pystyväni vaikuttamaan paremmin suuremman puolueen kautta, sillä minulla on sellainen motto, että ajan vain ihmisten asioita, en hankkeita ja turhakkeita", sanoo Rostedt.
Kokoomukseen Rostedt sanoo menneensä ihan vapaaehtoisesti, kun kokoomus pyysi.
Perussuomalaiset olivat Rostedtin mukaan hänen menestyksestään happamia kuin kettu, joka on syönyt pihlajanmarjoja.
"Nousin siinä porukassa 259 äänelläni voimahahmoksi ja sitä ei katsottu hyvällä. En saanut yhtään tukijaa, kun minut valittiin valtuustoon. Kun meitä oli 39 ehdokasta, niin ainoastaan kolme onnitteli minua valtuustopaikasta."
Toinen perussuomalaisten valtuutettu Maria Lohela ei Rostedtin mielestä ollut yhteistyökykyinen. "Yritin, mutta raaka totuus on, ettei yhteistyöstämme tullut mitään."
Äänensä Rostedt sai keskustelemalla ihmisten kanssa Turun Kauppatorilla. Aikaa siihen kului ainakin 60 tuntia.
"Siksi tiedän, mikä täällä mättää. Turun tilanne on ihmisten kannalta tosi huono. Meillä on 1,5 kilometriä pitkät leipäjonot, sotaveteraanit ovat aivan heitteillä ja terveyskeskuspalvelut eivät toimi ollenkaan. Esimerkiksi täällä minun alueellani ei ole ollenkaan lääkäriä terveyskeskuksessa."
Rostedt kertoi olleensa aikaisemmin perus- ja ensihoitaja, mutta pitävänsä nykyään kaikenkattavaa verkkokauppaa, jossa myydään kaikkea muuta paitsi ruokaa, juomaa ja aikuisviihdettä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi