perjantai 10.9.2010 | Kalevi  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Poliisi: Nova-yhtiöiden vaalituet keskustalle laittomia avustuksia

8.2.2010 20:50 | Päivitetty: 8.2.2010 22:16

Markku Ulander / LEHTIKUVA

Poliisi epäilee Nova Kiinteistökehityksen sekä Nova Groupin useita työntekijöitä törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Poliisi on lähettänyt loppulausunnolle esitutkintapaketit, joissa epäillyn asemassa on seitsemän entistä yhtiöryhmän työntekijää.

Pääepäilty on Nova-ryhmän johtoon kuulunut Arto Merisalo, joka on ollut tutkinnan aikana vangittuna. Esitutkinnan nykyvaiheesta kertoi ensimmäisenä Yle Uutiset eilen.

Tutkinnanjohtaja Markku Nisula sanoi HS:lle maanantaina, että epäiltyjen antamien loppulausuntojen jälkeen esitutkintapaketit siirtyvät syyteharkintaan ilmeisesti maaliskuussa.

Poliisin mukaan kesäkuussa konkurssiin menneen Nova Groupin ja Nova Kiinteistökehityksen vastuuhenkilöt ovat syyllistyneet törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeisiin kirjanpitorikoksiin, kun heikkoon kuntoon mennyt yhtiö syyti rahaa velkojen sijasta vaalitukiin lähinnä keskustalle sekä tukiyhdistys Kehittyvien Maakuntien Suomelle.

Epäiltyinä on Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtajan Merisalon lisäksi muun muassa Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki.

Kaikki syylliseksi epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä mihinkään rikoksiin.

Poliisin esitutkinnan mukaan vaalitukien antaminen keskustalle oli rikollista, koska yhtiön taloustilanne oli huono. Vaalitukia saaneita poliitikkoja ei epäillä rikoksesta.

Yhtiöt ajautuivat konkurssiin myös siksi, että rahaa syydettiin pesukoneisiin ja Ilkka Kanervan (kok) syntymäpäiviin. Nova Kiinteistökehitys on osa laajempaa Nova-konsernia. Yhteensä Nova ja ja yksittäiset liikemiehet jakoivat viime eduskuntavaaleissa yli 400 000 euroa vaalitukia. Tuet menivät lähinnä keskustan ja kokoomuksen poliitikoille.

Poliisi pani esitutkinnan aikana muun muassa toimitusjohtaja Yli-Saunamäen omaisuutta jäihin liki 2,3 miljoonan euron arvosta.

Turvaamistoimen suuruus kertoo siitä, kuinka paljon poliisi epäilee rahoja valuneen velkojien ulottumattomiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.