1.8.2010 6:34
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas) ja Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner toivovat valtion estävän Poriin ja Seinäjoelle suunnattujen lentoreittien lakkauttamisen.
Korhosen ja Jungnerin mielestä lentoreittien lakkauttaminen haittaisi alueen elinkeinoelämän toimintaa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Finncomm aikoo lakkauttaa elokuussa lentonsa Helsingistä Poriin, Seinäjoelle ja Jyväskylään.
Tämän jälkeen Poriin ja Seinäjoelle ei lentäisi enää yksikään lentoyhtiö. Jyväskylän yhteydet eivät ole samalla tavalla vaarassa, sillä sinne lentää myös Finnair.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) mukaan valtio voisi järjestää lakkautetuille reiteille lentoja niin sanottuina ostopalveluina. Hän sanoi lauantaina, että asiaa pitäisi ensin harkita sen perusteella, mikä vaikutus lentoliikenteellä on alueen taloudellisen kehityksen kannalta.
Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, mihin yhteyksiin ostopalveluita voitaisiin käyttää.
Ostopalvelu tarkoittaa käytännössä sitä, että valtio tukee tiettyjä reittejä, jotka eivät ole yksityisten toimijoiden kannalta kannattavia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi