9.10.2008 16:42
Abdullah Gül
JYVÄSKYLÄ. Turkin presidentti Abdullah Gül vakuutti torstaina Jyväskylän yliopistossa pitämässään Martti Ahtisaari -luennossa, että Turkin sisäinen kehitys kohti Euroopan unionin jäsenyyttä on vielä kesken. "Turkki, joka tulee EU:n jäseneksi, ei ole se samanlainen kuin tänä päivänä tuntemanne Turkki."
Hänen mukaansa Turkki uskoo yhteisiin arvoihin, ihanteisiin ja periaatteisiin perustuvaan Euroopan unioniin. "Meitä yhdistävät demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeuksien, sosiaalisten oikeuksien, vapaan markkinatalouden ja kulttuurisen moninaisuuden arvot."
Gül kehui EU:n vahvoja ja joustavia rakennelmia, jotka ovat saaneet aikaan Turkissa hiljaisen vallankumouksen.
"Maantiede asettaa vain kehykset Euroopan rakenteelle. Tosiasiassa Euroopan rajoja määrittelevät sen arvot. Tulevien sukupolvien eurooppalaisten tulee olla itsevarmoja maailmankansalaisia."
Hän kiitteli EU:n perusfilosofiaa, joka nojaa yhtenäisyyteen erilaisuudessa. Tuohon joukkoon Turkki sopii hyvin.
Suomi on Gülin mukaan ollut monien vuosien ajan Turkin puolueeton tukija. Hän mainitsi erityisesti presidentti Martti Ahtisaaren ansiota yhtenä suurista eurooppalaisista valtiomiehistä. Turkilla oli onnea, kun Ahtisaaresta tuli riippumattoman Turkki-komission puheenjohtaja 2004.
Miksi Turkki haluaa liittyä Euroopan unioniin? Presidentti Gül viittasi 45 vuotta kestäneeseen, Ankaran sopimuksen aloittaneeseen prosessiin, minkä yhteydessä osapuolet on solmittu yhteen myös taloussiteillä.
"Emme unohda Suomen olennaista roolia todella 'rehellisenä välittäjänä' Turkin ja EU:n suhteiden edistämisessä", hän sanoi. Päätös oli todistus turkkilaisen yhteiskunnan eurooppalaisesta kutsumuksesta, osoitus Turkin jatkuvasta nykyaikaisuuden ja edistyksen etsimisestä.
"Turkki-päätös teki EU:sta vahvemman, filosofisesti täydemmän. EU:n vaatimuksesta johtajuuteen kansainvälisissä asioissa tuli vahvempi", Gül arvioi.
Myös Turkki on hyötynyt. Sn yhteiskunnan sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen rakenteet ovat muuttuneet. Perusteelliset uudistukset ovat tehneet lopun vuosikymmeniä vanhoista tabuista.
"Turkki on nyt elinvoimainen demokratia, missä jokaisen ihmisen äänellä on merkitystä. 400 televisiokanavaa ja 1100 radioasemaa lähettävä ohjelmaa lukuisilla kielillä ja takaavat EU-maiden veroisen demokratian."
Suomen kurdit osoittivat mieltä Turkin presidentille 9.10.2008
Turkin presidentti kielsi valokuvaamisen Linnan juhlapäivällisillä 9.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi