sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Puhemies Niinistö: Avustajien häirintä kiusallista ja ikävää

4.6.2010 12:04

Kimmo Mäntylä / lehtikuva

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö pitää häirintää valta-aseman väärinkäyttönä.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö pitää häirintää valta-aseman väärinkäyttönä.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) pitää kiusallisena ja ikävänä eduskunnan tasa-arvokyselyn paljastamaa tietoa, että kansanedustajien avustajista 13 prosenttia on kokenut seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää.

"Se väkisinkin mietityttää, varsinkin kun siinä on kyseessä alisteinen suhde. Se on myös valta-aseman väärinkäyttöä", Niinistö sanoo.

Eduskunnassa jokainen kansanedustaja on saanut palkata itselleen avustajan eduskunnan kustannuksella. Avustajista monet ovat työuransa alkupuolella olevia, poliittiseen toimintaan opettelevia nuoria ihmisiä.

Vuonna 2008 tehdyn, kohua herättäneen tasa-arvoselvityksen jälkeen eduskuntaan luotiin järjestelmä, jossa jokaisessa eduskuntaryhmässä on vastuu- tai tukihenkilöitä, joille seksuaalisesta häirinnästä voi kertoa.

Sitä kautta ei ole ilmeisesti tullut esiin yhtään tapausta, Niinistö sanoo. "Nämä paljastuvat tällaisessa tutkimuksessa, johon voi vastata anonyymisti."

Eduskunnassa on nollatoleranssi seksuaalisen häirinnän suhteen.

Niinistö on jo pitkään ollut sitä mieltä, että kansanedustajien avustajien työnantajan pitäisi olla eduskuntaryhmä eikä yksittäinen kansanedustaja. Tasa-arvotutkimus antaa lisäpontta mielipiteelle.

"Silloin avustajan välitön alisteisuus ja riippuvuus yhdestä kansanedustajasta löystyisi", Niinistö sanoo. Asiaa pohditaan eduskunnan varapuhemiehen Seppo Kääriäisen vetämässä työryhmässä.

Niinistö pitää hyvänä sitä, että tutkimuksen avoimissa vastauksissa ei tullut esiin vakavia häirintätapauksia eli esimerkiksi erittäin tunkeilevaa käytöstä tai kiinnikäymisiä. Tapauksissa kerrottiin muun muassa vihjailevista kommenteista ja häiritsevistä eleistä.

Niinistö pitää hyvänä myös sitä, että tutkimuksen tekijöiden mukaan eduskunta on häirintätapauksissa keskiarvon alapuolella, jos vertailukohteina ovat esimerkiksi kunnat ja muut virastot.

Virkamiehiin kohdistuvaa häirintää oli myös vähemmän kuin avustajiin kohdistuvaa.

Kaikkiaan kuusi prosenttia kyselyyn vastanneesta eduskunnan 350 työntekijästä kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.