lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Puolueet kampanjoivat loppuun asti

25.10.2008 5:00

Eduskuntapuolueista kuusi aikoo sallia ehdokkaidensa vaalikampanjoinnin vielä sunnuntaina, joka on kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä.

Puolueissa uskotaan, että ajatus äänestyspäivän täydellisestä vaalirauhasta on Suomessa vähitellen väistymässä.

Keskusta jättää vaalipäivän kampanjoinnin ehdokkaiden harkittavaksi.

"Kampanjatoimiston organisoimina emme ole liikkeellä, vaan kunnioitamme äänestysrauhaa", viestintäsuunnittelija Matti Mönttinen sanoo.

Kokoomuksen Korva-kahvilat ovat osalla paikkakunnista auki. Puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan "ne tulevat, ketkä tulevat".

Sdp on antanut kunnallis- ja piirijärjestöilleen kehotuksen jatkaa kampanjointia sunnuntaina siten kuin se parhaalta tuntuu, sanoo puoluesihteeri Ari Korhonen.

Vasemmistoliitto pitää vaalimökkinsä sunnuntaina auki ainakin Helsingissä. "Lähelle äänestyspaikkoja ei kuitenkaan missään tapauksessa mennä", puoluesihteeri Sirpa Puhakka sanoo.

Vihreiden kampanjapäällikön Ville Tuomisen mukaan ehdokkaita on kehotettu jakamaan jäljelle jääneet esitteet vielä vaalipäivän aamuna.

"Jos ja kun isot puolueet eivät aio noudattaa vaalirauhaa, emme me jää yksin odottamaan", Tuominen perustelee.

Kristillisdemokraattien kampanja päättyy lauantaina, mutta puoluesihteeri Sari Essayahin mukaan joissain kunnissa puolue saattaa olla yhteistilaisuuksissa myös sunnuntaina.

Rkp ja perussuomalaiset eivät kampanjoi vaalipäivänä lainkaan. Rkp:n puoluesihteeri Ulla Achrén kertoo, että ehdokkaita on käsketty jakaa vaalimateriaali loppuun jo lauantaina.

"On hyvä pyhittää lepopäivä ja äänestyspäivä", perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolestaan toteaa.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.