14.1.2008 1:00 | Päivitetty: 14.1.2008 10:40
Eduskuntapuolueet lähtevät ensi syksyn kuntavaaleihin ennennäkemättömin suurin vaalibudjetein.
Helsingin Sanomien keräämien tietojen mukaan seitsemän suurinta eduskuntapuoluetta kasvattavat kuntavaalibudjettejaan keskimäärin 80 prosenttia edellisistä, syksyn 2004 kuntavaaleista.
Emopuolueilta tulevat suurimmat panostukset vaaleihin, mutta näiden lisäksi tietysti vielä piireillä, kunnallisjärjestöillä, puolueosastoilla, paikallisyhdistyksillä sekä ehdokkailla itsellään ja heidän tukiryhmillään on omat budjettinsa.
Suurimman satsauksen tekee keskusta, jonka vaalibudjetti paisuu peräti yli 160 prosenttia edellisistä kuntavaaleista. Keskustan potti on huikeat 800 000 euroa.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen selittää suurta summaa sillä, että keskusta on tänä vuonna velaton ja oma varainhankinta on sujunut hyvin. Yhdeksi syyksi vaalibudjettien kasvuun hän mainitsee suurten lehtien ja television mainoshintojen voimakkaan nousun.
Kokoomus on kakkonen 700 000 eurollaan. Siinä on 75 prosentin korotus.
"Uudet tavat kampanjoida ovat kalliita", perustelee kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen ja viittaa kokoomuksen eduskunta- ja presidentinvaaleissa lanseeraamiin kampanjakahviloihin.
Viime kuntavaaleissa kokoomuksen ja Sdp:n panostus oli samansuuruinen, kummallakin 400 000 euroa. Nyt Sdp ilmoittaa kasvattavansa budjettiaan vähemmän kuin kokoomus, joten sen kuntavaalipanostus jää puoleen miljoonaan.
Vasemmistoliitolla on entistä mittavampaa panostusta kuntavaaleihin. Budjetti kasvaa 86 prosenttia.
Vihreidenkin vaalibudjetti kasvaa noin 40 prosenttia.
Rkp tekee lopulliset päätökset budjetista maaliskuun lopussa, mutta puoluesihteeri Ulla Achrénin mukaan summa todennäköisesti kaksinkertaistuu. Kristillisdemokraateillakin vaalibudjetti nousee yli 60 prosenttia viime kuntavaaleista.
Perussuomalaisten vaalibudjetti on vielä avoin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi