sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Puolueet valmiita tarkistamaan kansanedustajien eläke-etuja

Julkaistu: 7.3.2009 lehdessä osastolla Politiikka

Anni Sinnemäki

Anni Sinnemäki

 Helsingin Sanomat kysyi eduskuntapuolueilta, miten ne suhtautuvat pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ehdotukseen kansanedustajien eläke-etujen tarkistamisesta ja ovatko ne valmiita nykyisten etujen leikkaamiseen.

 Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli:

"Kun tiedetään, kuinka pääkysymyksessä käy, pohdimme tätä."

 Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Pekka Ravi:

"Kansanedustajien eläkejärjestelmän tarkastelu ja mahdollinen uudistaminen on paikallaan, jos siihen on perusteltua tarvetta."

 Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja

Jukka Gustafsson:

"Kun joskus tehdään eläkeremonttia, on kiistatta tarvetta arvioida erilaisten yksilöllisten eläkeikien tarve. Tässä yhteydessä voidaan hyvin tarkistaa myös edustajien eläkejärjestelmää, vaikka edustajan työllä yhteiskunnallisena luottamustehtävänä onkin erityinen luonteensa."

"Sopeutumiseläke ei voi eikä saa olla mikään kiveen hakattu eli se pitää uudistaa 2000-luvun luvun tarpeisiin."

 Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Annika Lapintie:

"Ilman muuta kannatamme pääministerin ehdotusta.

Kansanedustajia tulee kohdella kuten kaikkia muitakin kansalaisia."

"Oikeudenmukaisuuden nimissä ei leikkauksia voi esittää ainoastaan pienituloisille ja tavallisille palkansaajille. Kansanedustajien sopeutumiseläkkeen osalta yhtäläinen kohtelu muiden kansalaisen kanssa tarkoittaisi sen rinnastamista työttömyysturvaan."

 Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Anni Sinnemäki:

"Vihreillä on valmiutta tarkastella kansanedustajien eläkejärjestelmää. Mielestämme voisi olla järkevä päivittää järjestelmää nyt, kun koko eläkejärjestelmää kehitetään."

 Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Ulla-Maj Wideroos:

"Emme ole keskustelleet näistä asioista, minkä vuoksi en voi arvioida mitä mieltä eduskuntaryhmämme on. Oletan, että kantaa otetaan silloin, kun on olemassa konkreettinen ehdotus."

 Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis:

"Meille sopii hyvin, että eläke-etuja tarkistetaan."

"Jos [sopeutumiseläkkeessä] on epäkohtia tai kohtuuttomia etuja, niin korjataan."

 Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Timo Soini:

"Suhtaudumme ehdotukseen ymmärtävästi."

"Olisi söpöä, jos joku Vanhasen esityksistä toteutuisi."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.