sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Puoluesihteeri Korhonen: Kokous pidettiin, mutta en ollut paikalla

2.6.2008 17:30

Heikki Saukkomaa / lehtikuva

Jarmo Korhonen voitti Kimmo Tiilikaisen keskustan puoluesihteerivaalissa selvin lukemin.

Jarmo Korhonen voitti Kimmo Tiilikaisen keskustan puoluesihteerivaalissa selvin lukemin.

Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) perustava kokous on voitu pitää hänen työhuoneessaan puoluetoimistolla.

Korhosen mukaan hän ei kuitenkaan osallistunut kokoukseen, vaan yhdistyksen perustajat olivat puoluetoimistolla kehittämispäällikkö Lasse Kontiolan vieraina.

"Huonetta sai käyttää, tässä rakennuksessa on kokoustiloja aivan liian vähän, mutta minä en ollut tässä huoneessa perustamassa mitään yhdistystä", Korhonen kertoi kyseisessä työhuoneessa maanantaina.

KMS:n varapuheenjohtaja eversti evp. Jorma Kosunen kertoi maanantain Helsingin Sanomissa, että yhdistys perustettiin Apollonkadulla, ja että Korhonen oli paikalla kun perustamisasiakirjat allekirjoitettiin.

"Minä en jutellut heidän kanssaan mitä he tekevät. Minä olen siinä huoneessa alle minuutin, tervehdin heitä ja minulla oli hirveä seuraavaan paikkaan, koska vieraat odottivat", Korhonen kertoo.

Korhosen mukaan hän oli kyseisenä torstaina aamulla keskustan puoluehallituksen työvaliokunnan kokouksessa.

"Kokouksen päätyttyä minulle tuli vieraita Energiateollisuudesta puhumaan tuulivoimasta", Korhonen kertoo.

Hänen mukaansa aamun kulku on aukottomasti osoitettavissa.

Korhonen myöntää antaneensa puolueensa silloiselle vaalisuunnittelijalle Kontiolalle luvan antaa apua Tapani Yli-Saunamäelle aatteellisen yhdistyksen perustamisessa. Sen tarkemmin yhdistyksen toiminnasta ei Korhosen mukaan ole hänen kanssaan ollut puhe.

"Yli-Saunamäki pyysi apua aatteellisen yhdistyksen perustamiseen ja meillä täällä on osaamista siinä. Olemme perustaneet kansanedustajien taustaorganisaatioita varmaan sata", Korhonen sanoo.

Hän ei osaa arvioida miksi kokenut vaalirahoittaja Yli-Saunamäki tarvitsi keskustan apua juuri tämän yhdistyksen perustamisessa.

"Sitä pitää kysyä Yli-Saunamäeltä", Korhonen sanoo.

Kosusen lisäksi myös keskustan kehittämispäällikkö Kontiola vahvistaa, että kokous pidettiin ja se tapahtui Korhosen työhuoneessa.

"Pekka Lind esitteli perustamispaperit ja perustamiskokous tapahtui siinä", Kontiola kertoi kokouksen kulusta maanantaina.

"Jossain vaiheessa myös puoluehallituksen työvaliokunnan kokous päättyi ja puoluesihteeri Korhonen tuli tervehtimään perustajajäseniä. Paikalla olivat Lind, Kosunen ja Timo Töykkä", Kontiola kertoo.

Tiesikö puoluesihteeri Korhonen mikä kokouksen tarkoitus on?

"Kyllä luulen, että kun siitä oli aiemmin ollut puhetta, ja Yli-Saunamäki oli paikalla, ehkä hän yhdisti mistä todella oli kyse.", Kontiola arvioi.

Kontiolan mukaan Korhonen kävi paikalla lyhyesti, eikä osallistunut varsinaiseen kokoukseen.

"Hän toi työvaliokunnan kokouspaperit huoneeseensa ja kätteli vieraat lyhyesti, Kontiola kertoo.

Helsingin Sanomissa kerrottiin maanantaina, että kokouksen alku olisi viivästynyt sen vuoksi, että Korhosta kuljettanut juna olisi ollut myöhässä. Kosunen tarkensi maanantaina, että Pohjanmaalta odotettiin saapuvaksi Pekka Lindiä, josta oli tulossa yhdistyksen puheenjohtaja. Kun hän saapui paikalle, ilmestyi Korhonenkin pian tämän jälkeen työhuoneeseen.

Lind lähetti maanantaina aamupäivällä varapuheenjohtaja Kosuselle tiedoteluonnoksen, jossa Kosusen mukaan olisi väitetty, että Korhonen ei olisi tavannut yhdistyksen perustajia.

"En minä sellaista voi hyväksyä. Mies [Korhonen] oli paikalla ja mies on tavattu", hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.