sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
VAALIRAHAKOHU

RAY odottaa vielä vaalitukivastauksia

Nuorisosäätiön tutkiminen lykkääntyy

Julkaistu: 2.10.2009 lehdessä osastolla Politiikka

 Raha-automaattiyhdistys RAY odottaa vielä liki 150:n avustamansa järjestön selvittävän, ovatko ne antaneet vaalitukea neljän viime vuoden aikana. Järjestöt eivät vastanneet määräaikaan eli keskiviikkoon mennessä.

RAY sai pyytämänsä selvitykset keskiviikkoon mennessä 774 järjestöltä. Niistä vaalitukea myönsi antaneensa 27 järjestöä. Demareita lähellä oleva Elämäntapaliitto kertoi jakaneensa vaalituen nimenomaan RAY:n antamasta avustuksesta.

RAY:n rahoja ei ole tarkoitettu vaalitukeen. Elämäntapaliiton tunnustuksen takia RAY aloittaa tarkastuksen liiton toiminnasta. Samanlainen tarkastus on loppusuoralla keskustalaisessa Nuorisosäätiössä.

RAY:n tarkastuskertomus menee sen toimintaa ohjaavaan ja valvovaan sosiaali- ja terveysministeriöön.

"Käytännössä jatkotoimista vastaa RAY:n hallitus", sanoo ylitarkastaja Markus Seppelin ministeriöstä.

RAY:n avustusosaston päällikkö Mika Pyykkö arvelee, että järjestöjen viivyttelyssä on kyse "teknisistä ongelmista" ja että järjestöjen vastausprosentti tulee nousemaan lähelle sataa.

Jokainen avustuksen saaja joutuu kerran vuodessa raportoimaan RAY:lle avustuksen käytöstä. Tarkempia tarkastuksia yhdistyksiin Raha-automaattiyhdistys tekee 50-100 vuodessa.

Keskusrikospoliisi tekee päätöksen Nuorisosäätiön toiminnan esitutkinnan aloittamisesta aikaisintaan muutaman viikon kuluttua.

Apulaispäällikkö Tero Kurenmaan mukaan Krp odottaa aluksi Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) omia selvityksiä Nuorisosäätiön toiminnan asianmukaisuudesta.

RAY:sta kerrotaan, että heiden osaltaan selvitys on jo valmis, mutta Nuorisosäätiö on halunnut kaksi viikkoa aikaa vastineen valmisteluun.

Turun yliopiston siviilioikeuden professori Jukka Mähönen arvioi keskiviikkona Helsingin Sanomissa, että Nuorisosäätiön sääntöjä on rikottu, kun sen varoilla on tuettu poliittista toimintaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.