Julkaistu: 7.10.2009 lehdessä osastolla Politiikka
Jukka Vihriälä
Raha-automaattiyhdistys (RAY) on tehnyt keskusrikospoliisille
tutkintapyynnön hallituksensa eronneesta puheenjohtajasta
Jukka Vihriälästä (kesk).
RAY haluaa poliisin selvittävän, onko Vihriälä syyllistynyt johonkin rikokseen, kun hän on jättänyt jääväämättä itsensä jakaessaan RAY:n tukea samoille yhdistyksille ja säätiöille, jotka ovat tukeneet Vihriälän omaa eduskuntavaalikampanjaa.
RAY ei halua kommentoida asiaa enempää. Myöskään tutkintapyyntöä ei anneta, sillä viestintäjohtaja Matti Hokkasen mukaan RAY on merkinnyt sen salaiseksi asiakirjaksi.
Poliisille asti eilen tiistaina lähetetty tutkintapyyntö ei vielä ollut ehtinyt.
Jukka Vihriälä ja hänen tukiryhmänsä myivät vaalitauluja 2005-2007 ainakin Nuorisosäätiölle, Näkövammaisten keskusliitolle, Vanhustyön keskusliitolle, Mannerheimin lastensuojeluliitolle, Suomen meripelastusseuralle ja Nuorten ystävät ry:lle.
Nuorisosäätiö osti tauluja 23000 eurolla, yhdistykset kukin 950 eurolla.
Kaikki nämä ovat saaneet RAY:n avustusta, ja Vihriälä on hallituksen puheenjohtajana ollut päättämässä yhdistysten ja Nuorisosäätiön saamasta tuesta. Esimerkiksi eduskuntavaalivuonna 2007 Nuorisosäätiö sai RAY:lta yleisavustusta 245000 euroa.
Vihriälä erosi RAY:n hallituksen puheenjohtajan paikalta viime kuussa asian tultua julki.
Onko näitä tauluja ostaneita yhdistyksiä vielä lisää, Jukka Vihriälä?
"En jaksa muistaa, onko vielä muita."
Onko taulukaupan tekemisen yhteydessä mainittu RAY:ta tai sen jakamia avustuksia?
"Ei varmasti ole RAY tullut koskaan puheeksi. Olen pitänyt siitä tarkkaan huolen, ei ole tullut mieleenikään kytkeä näitä kahta asiaa."
Miksi ette jäävännyt itseänne RAY:n avustusten jakamisesta näille tauluja ostaneille säätiöille ja yhdistyksille?
"En muista, että missään ohjeissa olisi ollut, että normaali liiketoiminta aiheuttaisi tarvetta jäävätä. Enkö sitten vain ymmärtänyt."
"Jääväsin kyllä itseni avustuspäätöksistä, jos itse olin yhdistyksen hallinnossa, muttei minulle tullut mieleen, että myös liiketoiminta aiheuttaisi saman. Tämä ei ollut tahallista".
Itse tutkintapyyntöä Vihriälä on haluton kommentoimaan. "Ei minulla ole mitään RAY:ta vastaan."
Sen verran Vihriälä kuitenkin sanoo, ettei tutkintapyyntöä "tietenkään mukavalta tunnu".
"Sydämen tämä tekee kipeäksi."
Mahdollinen rikosnimike saattaisi olla luottamusaseman väärinkäyttö.
Kavalluksena tekoa tuskin tutkitaan, sillä se vaatisi hallussaan olevia varojen tai muun irtaimen omaisuuden anastamista.
Luottamusasemaa voi käyttää väärin toisten taloudellisia tai oikeudellisia asioita hoitaessa. Rikoslain mukaan siitä voidaan tuomita sakkoja tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markku Ranta-aho arvioi, että poliisi päättää jo tällä viikolla, aloittaako se Vihriälän tapauksesta tutkinnan vai ei.
TÄSTÄ ON KYSESyyskuussa selvisi, . . . 7.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi