6.2.2010 6:00
Raha-automaattiavustusten jakopäätöstä ei pystytty tekemään hallituksen istunnossa torstaina. Vielä keskiviikkona RAY:n avustusmiljoonien jakaminen oli hallituksen torstaisen istunnon asialistalla, mutta lopulta asia jätettiin pöydälle.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan syy päätöksen lykkäämiseen oli ministereiden jääviysepäröinti.
Yleisistuntoa edeltäneessä hallituksen raha-asiainvaliokunnassa kävi ilmi, että paikalla olleista ministereistä yksikään ei voinut varmaksi sanoa, että olisi esteetön tekemään päätöstä.
Esteellinen eli jäävi ministeri ei saa osallistua päätöksentekoon. Esteellisyydestä säädetään hallintolaista, ja ministerin on itse arvioitava oma jääviytensä. Päätöksentekijä on jäävi esimerkiksi silloin, jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen tai jos päätöksestä on tulossa itselle tai läheiselle hyötyä. Läheisellä voidaan tarkoittaa esimerkiksi puolisoa, lasta, sisarusta, lastenlasta tai muuta lähisukulaisia.
Torstaina yksi ministeri tiesi varmasti olevansa esteellinen eli jäävi osallistumaan päätöksentekoon, koska hänen puolisonsa on yhden avustuksensaajan hallinnossa. Myös muut ministerit pitivät esteellisyyttä kohdallaan mahdollisena, tai ainakaan eivät voineet sulkea sitä heti pois.
Raha-asiainvaliokunnassa vaaditaan vähintään kolme ja yleisistunnossa vähintään viisi päättäjää, jotta kokous olisi päätösvaltainen. Varmuutta näin monen esteettömän ministerin löytymisestä ei saatu, joten asia jätettiin pöydälle.
Paikalla olivat keskustaministereistä Mauri Pekkarinen, Paula Lehtomäki, Mari Kiviniemi, Sirkka-Liisa Anttila ja Anu Vehviläinen, kokoomuksesta Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Paula Risikko, Suvi Lindén ja Anne Holmlund, vihreistä Anni Sinnemäki ja Tuija Brax sekä Rkp:stä Stefan Wallin ja Astrid Thors.
Ministereiden varovaisuuden taustalla on keskustelu pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mahdollisista virkarikoksista. Poliisikin on kiinnostunut selvittämään, onko pääministeri ollut esteellinen jakaessaan RAY-avustuksia maan hallituksessa sen jälkeen, kun on itse saanut vaalitukea yhdeltä avustettavista eli Nuorisosäätiöltä.
Torstaiseen istuntoon Vanhanen ei osallistunut, sillä hän on Intiassa.
RAY:n voitoista jaetaan vuosittain noin 300 miljoonaa euroa avustuksia 900 järjestölle. Avustuskohteista päättää maan hallitus RAY:n esityksestä. RAY antaa jakoehdotuksensa aina joulukuussa, ja hallitus päättää asiasta tammi-helmikuun vaihteessa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi