lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Reilu lupaus reiluista korotuksista

Julkaistu: 28.10.2007 lehdessä osastolla Kotimaa

 Taas se tuli. Esitelmä siitä, ettei kokoomus luvannut vaalien alla 500:aa euroa sairaanhoitajien palkkoihin kertakorotuksena. Eikä 20 prosentin korotusta. Tällä kertaa asiasta todistivat puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja puoluevaltuuston puheenjohtaja, opetusministeri Sari Sarkomaa.

Sen sijaan puolue halusi, että kunta-alan koulutettujen naisten palkkoja nostettaisiin ja että valtio olisi mukana talkoissa. Puolue ei kertonut, kuinka suuria korotuksia se ajaa, vaan määritteli, että korotusten on oltava reilut.

Politiikkaa kotisohvalta seuraavalle tärkeintä lienevät vaalikampanjasta syntyneet mielikuvat, eivät saivartelut valtionosuuksista ja prosenteista. Kokoomus profiloitui vaaleissa vahvasti hoitajien palkkojen nostajana ja sai sillä todennäköisesti ääniä.

Kun kokoomus rakensi itsestään mielikuvaa hoitajien palkan korottajana, tuskin ajateltiin, että kuva voi kääntyä puoluetta vastaan. Että joku voisi kuvitella, että vaalipuheet rohkaisevat hoitajia työtaisteluun asti.

Tai että jonkun mielestä kokoomus on syypää, kun hoitajat uhkaavat erota ja sairaat jäädä heitteille. Tai että hoitaja moittisi kokoomusta siitä, että työnantajan lupaama 239 euron palkankorotus on liian pieni ja että hallituksen 30 euron panos korotuksessa on riittämätön.

Eihän kokoomus luvannut muuta kuin reilun korotuksen palkkoihin. Ei yhtään enempää eikä vähempää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.