19.4.2010 17:36
Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan ehdotus kouluiän alentamisesta sai poliitikkojen ja nettikeskustelijoiden tunteet kuohumaan.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pohti maanantain Turun Sanomissa ratkaisuja työurien pidentämiseen ja esitti, että lapset voisivat aloittaa koulun jo kuusivuotiaana.
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) ampui esityksen alas vedoten siihen, että lapset voivat jo nyt aloittaa koulun vuotta aiemmin kuin normaalisti, jos he ovat siihen kypsiä.
"Hyvien oppimistulostemme perusta on se, että lapset aloittavat koulun, kun ovat siihen valmiita", Sarkomaa tähdensi.
Joissakin Euroopan maissa oppivelvollisuus alkaa aiemmin kuin Suomessa.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk) puolestaan pitää ehdotusta varteenotettavana. Hän sanoo Verkkoapilassa toivovansa asiasta laajaa keskustelua.
Aihe herätti tuoreeltaan kiivasta sananvaihtoa netin keskustelupalstoilla. Monet puolustivat nykyistä käytäntöä, jossa esikoulu pidetään varsinaisesta koulunkäynnistä erillään.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi