22.9.2011 6:26 | Päivitetty: 22.9.2011 7:57
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan Kreikalle ei olisi pitänyt lainata lisää rahaa kevään 2010 jälkeen.
Kreikka olisi pitänyt päästää velkasaneeraukseen jo keväällä 2010, kun maan rahoitusongelmat kärjistyivät. Tällä kannalla on valtiovarainministeriön ylin virkamies, valtiosihteeri Raimo Sailas.
Hän kirjoittaa perjantaina ilmestyvässä Kanava-lehdessä olevansa samaa mieltä kansantaloustieteen emeritusprofessorin Paavo Okon kanssa.
Okko sanoi elokuussa, että välitön velkasaneeraus olisi ollut hallittavissa. Se olisi keventänyt Kreikan maksutaakkaa ja antanut maalle mahdollisuuden toipumiseen. Sen sijaan EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päättivät lainata Kreikalle lisää rahaa.
Nyt päättäjät pelkäävät velkojen maksamatta jättämisen johtavan kaaokseen rahoitusmarkkinoilla. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) varoitti viimeksi tiistaina velkasaneerauksen riskeistä.
Euroopan talous- ja rahaliiton alkuperäisillä kriteereillä on Sailaksen mukaan ”heitetty vesilintua”. Jäsenmaiden alijäämää säätelevästä vakaussopimuksesta ei ole piitattu. Sen takia kaavailluilla tiukennetuillakaan pelisäännöillä ei ole Sailaksen mielestä uskottavuutta. Vastoin periaatteitaan muut euromaat ja Euroopan keskuspankki pelastavat kriisimaita.
Sailas on huolissaan siitä, ettei liittovaltiota kohti vievistä päätöksistä keskustella. ”Markkinat ovat kerta kerran jälkeen pakottaneet poliittiset päätöksentekijät ratkaisuihin, jotka ovat muuttaneet talous- ja rahaliiton alkuperäisen olemuksen kokonaan toiseksi. Poliitikkoja on viety kuin pässiä narussa.”
Suomen poliittisen johdon tavoin myös Sailas tyrmää eurobondit eli euromaiden yhteisvastuulliset velkakirjat.
Helsingin pörssi rojahti yli viisi prosenttia torstaina 22.9.2011
Helsingin pörssi pudonnut lähelle vuoden pohjalukemia 22.9.2011
Euroopan pankkien riskit kasvaneet huomattavasti 22.9.2011
Van Rompuy: Kreikan maksukyvyttömyys ei ole vaihtoehto 22.9.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi