keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Sakkojen maksamatta jättäminen ei enää johda vankilatuomioon

18.6.2008 12:01

Maksukyvyttömien ja -haluttomien ei tarvitse enää vastaisuudessa mennä vankilaan sovittamaan poliisin määräämää sakkorangaistusta. Eduskunta hyväksyi keskiviikkona äänin 123–55 hallituksen rivejä ravistelleen lakiesityksen, jolla sakon muuntorangaistuksesta luovutaan kokonaan poliisin antamien sakkojen osalta.

Jos sakotettu ei kykene maksamaan päiväsakkojaan tai pystyy välttämään sakkojen ulosoton, poliisin määräämä rangaistus jää käytännössä suorittamatta.

Tiedossa ei vielä ole, milloin lainmuutos tulee voimaan. Sen piti tulla voimaan jo kesäkuun alusta, mutta lakiesityksen käsittely venyi kiistojen takia eduskunnassa niin pitkään, että ajateltu voimaantulopäivä ehti mennä ohi. Voimaantulosta päättävät hallitus ja presidentti.

Kokoomuksessa ja keskustassa vastustettiin äänekkäästi oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) johdolla valmisteltua lakia, mutta lopullisessa äänestyksessä pääosa hallituspuolueiden kansanedustajista äänesti hallitussovun nimissä ryhmänjohtajien sopimuksen mukaisesti hyväksymisen puolesta.

Kapinallisten määrä jäi viiteen kokoomuslaiseen ja kolmeen keskustalaiseen kansanedustajaan. Esimerkiksi lakia vielä tiistai-iltana ponnekkaasti arvostellut Lauri Oinonen (kesk) kannatti keskiviikkoaamuna lain hyväksymistä.

Keskustalla oli ryhmäpäätös, että äänestetään lain hyväksymistä. Päätöksen vastaisesti toimivat Oiva Kaltiokumpu, Markku Pakkanen ja Markku Uusipaavalniemi.

Hallituksen tueksi tuli äänestyksessä koko vasemmistoliiton eduskuntaryhmä sekä muutama sosiaalidemokraatti, vaikka hylkäysesityksen teki demarien Tero Rönni. Kolme demaria äänesti tyhjää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.