18.12.2009 20:50
Sosiaaliturvaa uudistava Sata-komitea esittää tarveharkinnan poistamista työmarkkinatuesta. Se tarkoittaa sitä, että jatkossa työttömän tukeen ei enää vaikuttaisi tämän puolison tai vanhempien tulot kuten nykyään.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) kannattaa ehdotusta ja nostaa sen yhdeksi tärkeimmäksi komitean kymmenistä ehdotuksista.
Hänestä muutos lisäisi myös tasa-arvoa, sillä vaikka työmarkkinatuen saajista enemmistö on miehiä, tarveharkinta koskee pääosin naisia. Tarveharkinnan takia alennettua toimeentulotukea saavista yli 70 prosenttia on naisia.
"Ei kuulu tähän päivään, että vaimo elää itsellisessä rahataloudessa työssä ollessaan, mutta työmarkkinatuelle pudotessa ruvetaankin katsomaan puolison tuloja."
Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, ettei tarveharkinta ole sopusoinnussa perusoikeuksien yksilöllisen luonteen kanssa. "Työttömän yksilöllisestä kunnioituksesta 30 miljoonaan on pieni kustannus", Hyssälä sanoo.
Kustannus on kuitenkin niin suuri, ettei Hyssälä aio viedä asiaa eteenpäin: "Rahaa ei ole tällä vaalikaudella."
Sama
kohtalo uhkaa muitakin Sata-komitean uusia esityksiä. Sata-komitea on yksi hallituksen tärkeimpiä ja isoimpia hankkeita: neljään jaokseen ja yhdeksään alatyöryhmään jakautunut jättikomitea on työskennellyt yli kaksi vuotta tavoitteenaan uudistaa suomalainen sosiaaliturva, poistaa köyhyys ja auttaa ihmisiä töihin.
Työ on tuottanut yli 50 parannusehdotusta sosiaaliturvaan. Kesken kauden annetuista kiireellisistä esityksistä 12:sta on jo tehty poliittinen päätös tai hallituksen esitys.
Eilen luovutetun loppuraportin uusille ehdotuksille näyttää käyvän huonommin. Raportin ensimmäinen linjaus on, että ehdotukset voidaan toteuttaa vain "julkisen talouden sallimissa rajoissa".
"Kaikki mikä raportissa on uutta, on tämän kirjauksen takana", suomentaa valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki.
Lähivuosina liikkumavaraa ei siis ole. Raportissa viitataankin ensi vuosikymmenen loppupuolelle.
Sen sijaan käsittelytakuu eli 30 päivän takaraja työttömyysturvan, asumistuen ja opintotuen käsittelylle etenee jo nykyisen hallituksen aikana, sillä se ei maksa juuri mitään.
Myös yleisen asumistuen yksinkertaistaminen voi hyvinkin edetä, sillä sille on laaja kannatus ja rahaa palaisi vain noin 12 miljoonaa.
Vielä joitakin tunteja ennen raportin luovuttamista komitea kiisteli, pitäisikö toimeentulotuki siirtää kunnilta Kelan hoidettavaksi. Asiasta äänestettiin. Enemmistä (10–8) kannatti siirtoa, mutta vastustuksen takia komitea päätti silti olla esittämättä sitä.
Työministeri, vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki vaati hallitusta toteuttamaan enemmistön kannattaman linjauksen.
Hyssälä kannattaa siirtoa itsekin, mutta ei aio viedä asiaa eteenpäin. "Se ei ole hallitusohjelmassa. Seuraava hallitus voi sen tehdä, ja vaalithan ovat lähellä", Hyssälä vinkkaa.
FAKTAEsimerkiksi näitä komitea ehdottaa 18.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi