9.3.2010 16:56 | Päivitetty: 10.3.2010 17:48
Ahtaajalakko jatkuu edelleen. Neuvottelut keskeytettiin keskiviikkona ennen kello 18:aa, ja niitä jatketaan torstaina iltapäivällä. Sovintoesitystä ei vielä keskiviikon aikana pystytty jättämään.
Neuvotteluja käytiin tiistaina myöhään iltaan asti koko päivä, eikä valtakunnansovittelija Esa Lonka katsonut mahdolliseksi jättää sovintoesitystä.
Tiistaina alkanut sovittelu jatkui tuttuun tyyliin. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattorien neuvottelijat pysyivät visusti neuvotteluhuoneiden ovien takana. Kun osapuolet vuorotellen kävivät valtakunnansovittelijan työhuoneessa, he eivät olleet halukkaita arvioimaan neuvotteluiden etenemistä.
Viime torstaina alkanut AKT:n lakko on tähän asti aiheuttanut eniten ongelmia paperiteollisuudessa. Lähipäivinä on odotettavissa tuotannon pysähtymisiä myös esimerkiksi teknologiateollisuudessa.
Lakon sovittelu keskeytettiin tuloksettomana vajaa viikko sitten. Sen jälkeen virallisia neuvotteluja ei ole käyty.
Satamien työnjohtajat syyttävät työnantajia lain rikkomisesta 10.3.2010
Kaupan liitto: Ahtaajalakko tyhjentää hyllyt vasta ensi viikon jälkeen 10.3.2010
Kiistaa irtisanomisen hinnasta 9.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi