sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Savon Sanomat: Pekkarinen harkitsee presidenttikisaa uudelleen

30.8.2011 6:57

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen pohtii vielä uudelleen lähtöään presidentinvaalikisaan. Savon Sanomien mukaan Pekkarinen ilmoittaa kantansa tänään.

Pekkarinen on aiemmin ehtinyt jo kieltäytyä ehdokkuudesta. Keskustan mahdollisten ehdokkaiden lista kuitenkin supistui eilen jälleen yhdellä, kun europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ilmoitti, ettei ole käytettävissä.

Savon Sanomien haastatteleman Keskisuomalaisen ex-päätoimittajan, professori Erkki Laatikaisen mukaan suurimmat paineet puolueessa kohdistuvat nyt Pekkariseen.

"Jos tarjolla on vain yksi henkilö eli Väyrynen, se kertoo aika paljon puolueen näköalattomuudesta ja sukupolven vaihtumisen heikkoudesta. Ei näillä eväillä keskusta kovin hyvää tulosta presidentinvaaleissa voi saada."

Määräaika ehdokkaiden asettamiselle keskustan presidenttiehdokkaiksi päättyy 9. syyskuuta. Ainut toistaiseksi kiinnostunut on ollut konkariministeri Paavo Väyrynen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.