sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sdp: Vanhanen kompuroi vaalirahojensa kanssa

17.6.2009 11:13 | Päivitetty: 17.6.2009 11:17

Oppositiopuolue Sdp aikoo ottaa keskustan vaalirahasotkut esille eduskunnan talouskeskustelussa.

Kansanedustaja Kari Rajamäen mukaan pääministerin kompurointi oman puolueensa vaalirahoituksen kanssa on valitettava asia kansanvallan kannalta.

Rajamäen mukaan Suomen talouden kannalta on vielä vakavampaa se, että pääministeri ja hallitus eivät ymmärrä, miten vakavassa talous- ja työllisyystilanteessa ollaan.

Rajamäki tulkitsee, että vasta EU-vaalien jälkeen hallitus tunnustaa talousennusteiden heikenneen. Kuntatalouden kriisinkin hallitus tunnusti vasta kuntavaalien jälkeen, hän muistuttaa.

Sdp:n mielestä hallitus ei vieläkään tunnusta tilanteen vakavuutta.

"Hallituksen veroelvytys ei toimi, koska työllisyys heikkenee myös kotimarkkinoilla", Rajamäki sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.