13.1.2011 11:22
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa kohottaa puolueen julkisuuskuvaa juttelemalla suomalaisten kanssa.
Sosiaalidemokraatit aikovat pelmahtaa kaduille ja kotioville julistamaan sanaansa eduskuntavaalien alla. Puolueen tavoitteena on käydä puoli miljoonaa keskustelua suomalaisten kanssa. Puolueen johdolle napsahtaa viidentuhannen keskustelun nakki, kertoi puheenjohtaja Jutta Urpilainen Helsingissä kokoontuneelle puoluehallitukselle.
Demareiden gallupluvut ovat kehnoja ja julkisuus on viime aikoina ollut negatiivista.
"Olo on kuin olisi Nokian puhelin. Mollataan, väheksytään ja samalla kopioidaan", Urpilainen sanoi. Mediaa hän ei kuitenkaan heikoista kannatusluvuista syyttänyt vaan sanoi katsovansa itseään peiliin.
Ellei Sdp pääse vaalien kärkipaikalle muodostamaan hallitusta, maan johdossa jatkaa oikeistohallitus "mahdollisesti perussuomalaisilla mausteilla", Urpilainen pelotteli puoluetovereitaan. Mieluisinta hallituskumppaniaan demarijohtaja ei kuitenkaan paljastanut.
Asiakysymyksistä tärkeimmäksi Urpilainen nosti verotuksen. Sdp ei voi hyväksyä tasaveroa kohti kulkevaa kehitystä. Puolue aikookin ajaa progressiota eli tulojen myötä nousevaa veroastetta myös muihin kuin ansiotuloveroon. Tarkempia verolinjauksia demareilta on luvassa helmikuun alussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi