perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sdp haluaa myös naiset kansalaispalveluun

16.2.2010 14:05

Sosiaalidemokraatit liputtavat sen puolesta, että myös naiset velvoitettaisiin osallistumaan kansalaispalveluun. Sen voisi suorittaa perinteisenä varusmiespalveluna, siviilikriisinhallinnassa tai esimerkiksi ensiapu- tai hoivatehtävissä.

Sdp esittää, että mahdollisuus koko ikäluokkaa velvoittavasta kansalaispalvelusta selvitetään tulevalla vaalikaudella.

Kansalaispalvelua ideoinut Sdp:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen jaosto perustelee ehdotustaan sukupuolten tasa-arvoisella kohtelulla. Työryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan naisillekin pakollinen kansalaispalvelu voisi olla muutaman kuukauden mittainen.

Sdp:n mielestä Suomessa tarvitaan jatkossakin yleinen asevelvollisuus ja laaja, joskin nykyistä pienempi reservi.

Jäsenyyden hakeminen sotilasliitto Natossa ei Sdp:n mielestä tule ajankohtaiseksi seuraavalla vaalikaudella.

"Ulkopuolisesta maailmasta ei ole näköpiirissä vuosikymmenen alkupuoliskolle uusia tulokulmia Nato-jäsenyyden arviointiin", Sdp:n tuoreessa ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjapaperissa todetaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.