7.11.2009 21:56
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja Metalliliitto ovat ajautuneet outoon, erikoiseen ja vaikeasti tulkittavaan nokkapokkaan suomalaisen teollisuuden tulevaisuudesta.
Metalliliitto on aloittanut aktiivisen työn oman ohjelmajulistuksensa kanssa Joensuun puoluekokousta varten. Työn punainen -nimen saaneen julistuksen pitäisi palauttaa Sdp työn ja teollisuuden puolueeksi.
Käsitys tavoitteista vaihtelee vastaajan mukaan. Liiton värikäs ykköslobbari Matti Putkonen puhuu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisesta sanomalla, ettei Sdp:n pidä "tukahduttaa omaa lastaan". Lapsi on vientiteollisuuden varassa elävä hyvinvointiyhteiskunta.
Liiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, ettei riitoja ole, mutta on puhuttava enemmän "teollisuuden alasajosta". "Näin minä sen linjaisin. Ei ole tehty tarpeeksi. Asia on saatava entistä terävämmin esille."
Aalto kehuu keskusteluyhteyksiään puheenjohtaja Urpilaiseen. Puhevälejä kehuu Urpilainenkin:
"Olemme yhteisessä rintamassa, ja vastassa on porvarihallituksen lepsu elvytyspolitiikka. Meillä on aidosti yhteinen huoli teollisuuden tulevaisuudesta."
Metalliliitosta on kuulunut valituksia Urpilaisen "punavihreästä höpötyksestä", mutta se ei häntä hetkauta. "Ympäristö ja teollisuus eivät ole vastakohtia", Urpilainen sanoo.
Sdp on jättänyt lakialoitteen pääomaverotuksen nostamisesta kahdella prosenttiyksiköllä 30 prosenttiin. Julkisuuteen levisi Aallon antamasta haastattelusta tulkinta, että liitto vastustaisi Sdp:n ajatusta. Aalto kiisti tulkinnan.
Ennen kiistoa kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelä ehti yhtyä Aallon näkemyksiin siitä, että pääomaveron nosto heikentäisi teollisuuden kilpailuasemaa ja vaarantaisi vientiteollisuuden työpaikat.
Sopua löytyy, vaikka erään Metallin vaikuttajan mukaan "nyrkkiä on puristettu taskussa neljä vuotta, kun hyvinvointivaltiota on tungettu vihreän valheen alttarille".
Urpilainen haluaa yhä johtaa Sdp:n seuraaviin eduskuntavaaleihin 9.11.2009
Kalliomäki: Nyt ei ole aika etsiä Urpilaiselle vaihtoehtoja 8.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi