sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sdp nosti metelin perussuomalaisten kielenkäytöstä

13.9.2011 16:38

Kari Rajamäki ja Jussi Niinistö.

Kari Rajamäki ja Jussi Niinistö.

Perussuomalaisten ja Sdp:n kansanedustajat ottivat yhteen kiihkein sanankääntein eduskunnassa tiistaina, kun eduskunta käsitteli lepäämään jätettyä lakiesitystä tasavallan presidentin valtaoikeuksista.

Kaikki alkoi siitä, että kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) ilmoitti kannattavansa presidentin vahvoja valtaoikeuksia ja sanoi, että "nykyään, kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät".

Niinistö tarkoitti sitä, että parlamentarismin varjolla hallitus tuo eduskuntaan uudistuksia, jotka eivät tue parlamentarismia, kuten nyt esimerkiksi presidentin vallan riisumisen. "Se on iskusana, jolla kansanvaltaa halutaan heikentää."

Parlamentarismi tarkoittaa sitä, että valta kuuluu kansan suoraan valitsemalle parlamentille, Suomessa siis eduskunnalle, joka pystyy valvomaan toimeenpanovaltaa käyttävää hallitusta.

Kari Rajamäki (sd) kertoi järkyttyneensä Niinistön puheenvuorosta ja kuulleensa "erittäin mustan varjon 1930-luvulta", kun kansanedustaja puhuu näin kansanvallasta ja parlamentarismista.

"Te pidätte politiikkaa ja kansanvaltaa halveksunnan kohteena", Rajamäki sanoi.

Rajamäkeä säesti Ilkka Kantola (sd), jonka hämmästeli Niinistön kielenkäyttöä aseen varmistimen poistamisesta.

"Milloin tahansa muulloin tuollaista puhetta olisi voinut hämmentymättä kuunnella kuin tänä alkusyksynä, kun tiedämme millainen hyökkäys naapurimaassamme tapahtui, ja se suuntautui parlamentarismia kohtaan", Kantola sanoi viitaten Norjan tapahtumiin. "Järkyttävää puhetta täällä."

Jussi Niinistö kehotti Rajamäkeä ja Kantolaa panemaan jäitä hattuun.

"En sanallakaan maininnut asetta vaan käytin vanhaa tuttua sanontaa", Niinistö sanoi ja toisti alkuperäisen lauseensa varmuuden vuoksi.

"Jos tämä ei vielä mennyt perille, tulen näyttämään edustaja Rajamäelle ja Kantolalle niin sanottua natsikorttia, sillä tällainen ei edusta keskustelukulttuuria tässä salissa."

Tässä vaiheessa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) puuttui asiaan ja pyysi edustajia suhtautumaan kunnioittavasti toistensa puheenvuoroihin. Hän käski ottamaan mallia juuri puheenvuoron pyytäneestä Ben Zyskowiczista (kok), joka säpsähti saamastaan huomiosta ja totesi riman nousseen korkealle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.