2.2.2010 11:54
Sdp:n oppositiopolitiikka ei ole lähtenyt lentoon Jutta Urpilaisen puheenjohtajakaudella, joka alkoi jo puolitoista vuotta sitten.
Puheenjohtajaa on moitittu monesta, mutta myös eduskuntaryhmä on tehnyt työtään puolueen omienkin arvioitsijoiden mielestä vähän veltosti. Tarja Filatovin johtaman ryhmän kokouksissa on osa kansanedustajista hädin tuskin vaivautunut käymään.
Jo pian Urpilaisen valinnan jälkeen puolueen riveissä alettiin kaivata perinteistä ay-väkeä puhuttelevaa kasvoa ja vankempaa kokemusta puolueen johtoon – sekä niin kuin moni sanoi suoraan, vaikka se ei ole erityisen korrektia: äijähenkisessä puolueessa kaivattiin puolueen kärkeen kokenutta miestä.
Viime aikoina Sdp:n kokeneista kansanedustajista muun muassa Matti Ahde ja Antti Kalliomäki ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä pois seuraavista eduskuntavaaleista. Oppositiopolitiikka takkuaa, ja nykyinen meno ei enää innosta vanhoja demareita.
Eero Heinäluoman valinta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on puolueen kansanedustajien vastaus Sdp:n apatiaan. Eduskunta on opposition tärkein areena ja ryhmän puheenjohtaja tärkeä oppositiopolitiikan kärki.
Heinäluoma yllätti täydellisesti pari vuotta sitten jättäytymällä vapaaehtoisesti pois puolueen johdosta. Hän koki ajan hengen vaativan sitä. Nyt ajan henki on toinen, ja Heinäluoma yllätti taas.
Urpilaisen yllätysveto: Heinäluomasta Sdp:n ryhmäpuheenjohtaja 2.2.2010
Kalliomäki haluaa Sdp:n haastavan rohkeammin porvarit 17.1.2010
Tiura jatkaa kokoomuksen ryhmän varapuheenjohtajana arvonnan jälkeen 2.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi