12.5.2009 10:32
Sdp:n eurovaaliehdokas, entinen kansanedustaja Kalevi Olin ehdottaa palkkion maksamista äänestämisestä.
"Sellaiseksi voitaisiin hyväksyä rahapalkkio, jollaista käytetään muutamissa Euroopan maissa esimerkiksi kansalaisten luovuttaessa verta sairaalan tarpeisiin. Poissuljettu ei voi olla vaihtoehto, että äänestämisestä kansalaista palkittaisiin verovähennyksellä", Olin kirjoittaa tiedotteessaan.
Hän perustelee ehdotustaan sillä, että erityisesti Euroopan parlamentin vaali-innostuksen lisäämiseksi tarvitaan uusia keinoja. Eräissä EU:n jäsenmaissa äänestämättä jättämisestä voidaan rangaista sakolla.
"Tällaista sanktiointia en pidä erityisen perusteltuna", Olin sanoo.
Muina äänestämiseen kannustavina keinoina hän mainitsi sen, että työikäiset voisivat äänestää työaikana ja raha- tai tavarapalkintojen arpominen vaaliuurnilla käyneiden kesken.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi