11.11.2009 15:09
Kirsti Paakkasella oli korvaan kuiskattavaa asiaa presidentille vuoden 2008 itsenäisyyspäivän juhlissa.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa saattaa peruuntua, jos sikainfluenssaepidemia pahenee. Ainakin, jos presidentti sairastuu, juhlat perutaan.
Linnan juhlien perumisesta on kokemusta presidentti Urho Kekkosen ajalta. Vuonna 1981 juhlat peruttiin Kekkosen sairauden takia. Juhlat peruttiin myös 1974, kun presidentin puoliso Sylvi Kekkonen oli kuollut juuri itsenäisyyspäivän alla.
Presidentti Tarja Halonen ei ole saanut rokotetta sikainfluenssaa vastaan, eikä hän kuulu mihinkään riskiryhmään. Halonen kertoi asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa keskiviikkona.
"En ole aikonut mitenkään etuilla [rokotusjonossa]", Halonen sanoi.
Juhlat saatetaan perua, jos epidemia yltyy todella pahaksi: "Jos olisi paha tilanne. Mutta emme ole lähteneet siitä. Lähdemme siitä, että lisätään hygieniaa", Halonen tyynnyttelee.
Käsien desinfiointiainetta tulee Linnassa jakoon useaankin paikkaan. Hygieniaan kiinnitetään Halosen mukaan ylipäätään tavallista enemmän huomiota.
Juhliin kutsutaan noin parituhatta vierasta. Linna on siis epidemian leviämisen kannalta kriittinen paikka
"Meillähän on siellä melkoinen joukko muutenkin valmistelemassa juhlia, ruuan kanssa tekemisissä, ja sitten on vieraat. Vaikka he eivät kättelisi minua, ne saattavat kätellä, halata tai tanssia keskenään, mikä on aika todennäköistä", Halonen naurahti.
Presidentti kertoo, että Linnan juhlia on jo nyt valmisteltu sikainfluenssan näkökulmasta yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijoiden kanssa.
"Tehdään se niin hyvin kuin voidaan olosuhteet huomioon ottaen. Melkein luulen, että dramatiikka jää lehdistölle", Halonen arvelee.
Presidentti Halosen haastattelu kokonaisuudessaan torstain Helsingin Sanomissa.
Vanhanen: Hallituskaan ei saa etuilla rokotusjonossa 12.11.2009
Niinistö: Hallitus ja presidentti pitäisi rokottaa 12.11.2009
Tässä järjestyksessä suomalaisia rokotetaan 12.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi