22.5.2010 13:03 | Päivitetty: 22.5.2010 14:34
Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja kansanedustaja Kirsi Ojansuu (oik.) halasivat Vihreiden puoluekokouksessa Turussa.
Turku. ”Seuraavien vaalien jälkeen vihreiden on mahdollista tehdä hallitusyhteistyötä vain silloin, jos olemme kasvattaneet kannatustamme poliittisille tavoitteillemme”, ilmoittaa vihreiden puoluejohtaja Anni Sinnemäki. Kasvava kannatus lisäisi painoarvoa hallitusneuvotteluvaiheessa.
Tämä helpottaisi omien tavoitteiden saavuttamista.
Sinnemäki puhui tänään puoliltapäivin Turussa vihreiden puoluekokouksessa.
Puheessaan Sinnemäki ei määritellyt rajoja sille, kuinka paljon kannatuksen pitäisi kasvaa, jotta hallitusyhteistyö olisi järkevää.
Aikaisemmin tavoitteeksi on asetettu yli 10 prosentin kannatus ja 20 paikkaa eduskuntaan. Viime vaaleissa vihreät saivat 15 paikkaa.
Sinnemäki uskoi, että seuraavissa vaaleissa puolueiden kannatuksessa tapahtuu normaalia suurempia muutoksia. Eduskuntavaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa.
Myöskään iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa Sinnemäki ei halunnut laittaa alarajaa vaadittavalle kannatuksen kasvulle, jotta hallitustyöskentely olisi mahdollista. ”Mutta kasvua täytyy olla.”
Sinnemäki jätti vastaamatta kysymykseen, jääkö puolue pois hallituksesta, jos kannatus pysyy ennallaan.
Sinnemäen mukaan painoarvoa tarvitaan erityisesti vaikeiden talouspoliittisten päätösten tekemiseen ensi vaalikaudella, kun julkista taloutta ryhdytään tasapainottamaan.
”Toinen tärkeä kokonaisuus, jossa täytyy onnistua, on ympäristön- ja luonnonsuojelu. Nyt on lähinnä kiistelty, pidetäänkö nykytasoa yllä vai ei. Ensi kaudella pitää mennä jo eteenpäin.”
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö puhui samasta asiasta omissa avaussanoissaan. Niinistön mukaan tavoitteena on sellainen vaalivoitto, että vihreät pääsee neljän merkittävimmän puolueen joukkoon.
”Silloin mahdollisten hallituskumppanienkin on jo kaikin tavoin ymmärrettävä, että vihreiden tavoitteita ei voi hallitustyöskentelyn missään vaiheessa sivuuttaa”, Niinistö sanoi. ”Aina ei ole ollut niin helppoa”, hän myönsi nykyisestä hallitusyhteistyöstä keskustan, kokoomuksen ja Rkp:n kanssa.
Myöhemmin tiedotustilaisuudessa Niinistö kuvaili vihreiden olevan hankalalla rajapinnalla.
Niinistön mukaan vihreät on keskisuuri puolue, vaikka sillä onkin hallituksessa yhtä paljon ministerinsalkkuja kuin Rkp:llä.
”Isot hallituspuolueet yrittävät laittaa meitä pienen puolueen muottiin ja antavat ymmärtää, että asioista voi päättää, vaikka vihreät niitä vastustaisi. Tätä emme enää suvaitse. Kunnioituksen pitää olla molemminpuolista. Meidän luonnonsuojelukantojamme ei voi sivuttaa missään hallitusyhteistyössä. Tähän tarvitaan lisää kannatusta, asian pitää olla kaikille selvä.”
Sinnemäen mukaan ensi vaaleissa yhteistyötä tehdään niiden puolueiden kanssa, joiden kanssa omia tavoitteita on mahdollista ajaa. Tältä kantilta Sinnemäki myös pohti puheessaan eri puolueita.
Kokoomuksen kanssa yhteistä olisi halu vastuulliseen talouspolitiikkaan, mutta toteuttamistavoissa on jo eroa, etenkin veropolitiikassa. Vihreät haluaisivat kokoomusta enemmän maksumiehiksi yritykset ja hyvätuloiset ihmiset.
Keskustan kanssa yhdistää perusturvan parantaminen, mutta erottaa suhtautuminen ympäristönsuojeluun.
Sdp:n kanssa talouspolitiikan teko olisi luontevinta, mutta Sinnemäki ei ollut vakuuttanut, että sosiaalidemokraatit olisivat valmiitta tekemään tarpeeksi ilmastopolitiikassa tai julkisten palveluiden uudistamisessa. ”Perussuomalaiskäänteistä” eli Sdp:n edustajien maahanmuuttokommenteista Sinnemäki ei ollut huolissaan. Hän laski ne räväkän oppositiopolitiikan piikkiin.
Ville Niinistö lähetti demareille Sinnemäkeä tiukempia terveisiä. Niinistö näki Sdp:n osana konservatiivisia voimia ja kehotti ottamaan oppia ruotsalaisista tovereistaan ja näiden edistyksellisemmästä politiikasta.
Ruotsissa vihreät ja sosiaalidemokraatit ovat perustaneet yhteisen rintaman ja menevät vaaleihin yhteisellä vaaliohjelmalla.
Tänään alkanut vihreiden puoluekokous jatkuu huomenna. Kaksipäiväinen kokous päättää muun muassa vihreille puolueen ensimmäisen poliittisen ohjelman.
Neljä vuotta voimassa olevasta ohjelmasta löytyvät päälinjat paitsi ensi kevään eduskuntavaaleihin, myös tuleviin kunta- ja eurovaaleihin. Poliittisessa ohjelmassa määritellään, mitä puolue halua tehdä.
Sen sijaan puolueiden periaateohjelmat määrittelevät pikemminkin sen, mitä puolueet ovat, mitkä ovat sen arvot.
Suomi joutuu selittämään sähkön omakustannehintaa osakkaille 22.5.2010
Puoluejohto kieltäytyi vastaamasta Fortum-kysymykseen 22.5.2010
Vihreät päättää ensimmäisestä poliittisesta ohjelmastaan – kuolleiden jauhamisajatus ei innosta 22.5.2010
Hassi kannustaa vihreitä punavihreän vaaliallianssin tekoon 21.5.2010
Kysely: Vihreät haluavat hallitukseen Sdp:n kanssa 19.5.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi