23.8.2010
Anni Sinnemäki
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on yrittänyt hahmottaa Sdp:n talouspolitiikan linjaa, huonolla menestyksellä: "Kannanotoista muodostuva kokonaisuus on käsittämätön."
Valtiontalous pitää ensi vaalikaudella panna kuntoon, sillä menoja on enemmän kuin tuloja ja valtio on velkaantunut raskaasti.
"Sdp on sanonut 'ei' arvonlisäveron nostolle, tuloveron korotuksille, kiinteistöveron nostolle ja menokurille ja menojen leikkauksille. He suhtautuvat kriittisesti energiaverojen korottamiseen, eläkejärjestelmän uudistamisesta he eivät suostu edes keskustelemaan, ja nyt he sanovat, että Suomeen ei tarvita ihmisiä tekemään töitä maan rajojen ulkopuolelta", Sinnemäki listaa.
"Heillä ei kerta kaikkiaan ole ehdotuksia tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseen."
Sinnemäen on vaikea nähdä, miten Sdp voisi moisella talouslinjalla ottaa hallitusvastuuta seuraavalla eduskuntakaudella. "Noilla päätöksillä ei voi ajatella ottavansa vastuuta Suomesta", hän sanoo.
"Tai sitten vaalien jälkeen tehdään eri päätöksiä kuin mitä on ennen vaaleja puhuttu."
Sdp on esittänyt vuokratuloista, osingoista ja muista sijoitustuotoista perittävän pääomatuloveron nostamista. Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan pääomatuloverosta olisi saatavissa 500 miljoonaa nykyistä enemmän.
"Kaikki ymmärtävät, ettei summa riitä korjaamaan julkista taloutta", Sinnemäki tyrmää.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan julkisessa taloudessa olisi ensi vaalikaudella noin 6 miljardin eli 6000 miljoonan euron paikkaustarve.
Sdp on myös kannattanut välillisten verojen korottamista. Sinnemäki ihmettelee, mitä Sdp mahtaa niillä tarkoittaa, sillä välillisiä veroja ovat juuri arvonlisävero ja energia- ja ympäristöverot, joiden korotuksia puolue on arvostellut.
Mitkä sitten ovat vihreiden omat työkalut julkisen talouden remonttiin?
Veronkorotukset, menokuri ja talouden kasvattaminen, mikä pitää sisällään myös työurien pidentämisen.
Vihreät keräisivät muun muassa arvonlisäveroa, kiinteistöveroa ja pääomatuloveroa korottamalla kaksi miljardia lisää tuloja.
Menokuri tarkoittaa vihreille sitä, että uusille menoille pitää löytää vastinpari, josta rahat otetaan. Rahaa parempiin kohteisiin voisi siirtää ainakin puolustusmäärärahoista ja elinkeinotuista.
Mutta koska kokonaisuudessaan menot saisivat edelleen kasvaa - olkoonkin että maltillisesti - siitä ei tule julkiseen talouteen euroakaan lisärahaa.
Loput neljä miljardia jäisi siis työnteon ja talouskasvun kiihdyttämisen varaan.
Sinnemäki kertoo vihreiden olevan valmis puuttumaan myös itse eläkejärjestelmään pehmeiden työhyvinvointikeinojen lisäksi.
Työpaikkoja puolestaan syntyy esimerkiksi palvelutalouteen sekä siitä, kun yritykset sopeutuvat vihreään verouudistukseen ja uusiutuvan energian lisäämiseen.
Sinnemäki uskoo myös, että perustulolähtöinen sosiaaliturva kannustaisi työntekoon. Kannustusmielessä vihreät on valmis alentamaan myös yritysten yhteisöveroa ja palkkaveroja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi