sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sisäministeriö puuttui käsiaseiden rajoittamiseen Pohjois-Savossa

26.9.2008 6:13 | Päivitetty: 26.9.2008 10:54

KUOPIO. Sisäministeriön poliisiosasto puuttui perjantaina aamulla käsiaseiden hankinta- ja hallussapitolupien myöntämiseen Pohjois-Savossa.

Ylen A-Talk-ohjelmassa torstai-iltana vieraillut komisario Jyrki Haapala Varkaudesta kertoi, ettei maakunnassa Ylä-Savoa lukuun ottamatta myönnetä käsiaselupia kahteen viikkoon.

Kuopion poliisipäällikkö Kari Heimonen sanoi perjantaina aamupäivällä Helsingin Sanomille, että ministeriön ”älähdyksen” jälkeen maakunnan poliisilaitokset jatkavat käsiaselupien myöntämistä entiseen tapaansa.

Heimosen mukaan koko asia levisi television A-Talk-ohjelman välityksellä julkisuuteen väärässä muodossa.

”Meillä ei ollut tarkoitus, emmekä lain mukaan voisikaan, panna käsiaselupien myöntämistä jäihin maakunnassa”, Heimonen sanoi. ”Kyse oli vain alueen poliisipäälliköiden sopimuksesta ottaa käsiaseluvat nyt aiempaakin tarkempaan syyniin.”

Haapala sanoi ohjelmassa myös kannattavansa Suomen aselainsäädännön pikaista uudistamista ja toivoi että muutkin poliisilaitokset seuraisivat Savon esimerkkiä.

Päätöksen käsiaselupien tarkemmasta käsittelystä lainsäädännöllisesti ”epäselvässä tilanteessa” tekivät torstaina Kuopion, Koillis- ja Sisä-Savon sekä Varkauden poliisipäälliköt.

Erilaisten käsiaselupien osuus on yhteensäkin vain noin kymmenisen prosenttia kaikista poliisin myöntämistä aseiden hankinta- ja hallussapitoluvista.

Kansalaisten keskuudessa on Heimosen mukaan liikkeellä Kauhajoen ammuskelun jälkeen vääriä käsityksiä siitä, että poliisi myöntäisi aselupia hatarin perustein.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.