keskiviikko 23.4.2014 | Yrjö, Jyrki  Onnittele e-kortilla

Soini jättäytyi oppositioon dramaattisissa tunnelmissa

12.5.2011 10:42 | Päivitetty: 12.5.2011 12:22

Miikka Pirinen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei vie joukkojaan hallitukseen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei vie joukkojaan hallitukseen.

Perussuomalaiset jättäytyy pois hallitusneuvotteluista ja jää oppositioon. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini kertoi asian torstaina aamupäivällä eduskunnassa dramaattisessa tiedotustilaisuudessa.

Soini teki päätöksen yhdessä puolueensa muiden hallitusneuvottelijoiden kanssa sen jälkeen, kun kokoomus ja Sdp pääsivät eilen sopuun Suomen linjasta EU:n talouskriisin hoidossa.

Tiedotustilaisuus oli alusta loppuun täynnä suuria tunteita.

”Jos itsensä pettää, kuka jää jäljelle? Ei kukaan. Tämä ponnin, elämänviisaus, vakaumus, siitä en luovu”, Soini aloitti ääni värähdellen.

Soinin mukaan puolue ei voi osallistua hallitusneuvotteluihin, jotka vievät Suomen Portugali-takuisiin, EU:n pysyvään vakausmekanismiin ja kohti EU:n liittovaltiota.

Erioikeuksista tai erivapauksista puolue ei halua edes neuvotella. ”En ole kiintiömies tai erioikeusmies.”

Soinin mielestä EU-tuet eivät toimi, joten se pitää sanoa ja kantaa siitä vastuu.

”Me tulimme Suomi-kylki edeltä vaaleissa, tälle linjalle me saimme kansalta kovan kannatuksen, eikä linja muutu. Siitä kannetaan seuraukset”, Soini sanoi.

”On turhaa lähteä neuvotteluihin tekemään aasinsiltoja ja kepulikonsteja, kun tietää kerran, että joutuisi toimimaan vakaumuksensa vastaisesti. Niin en voi elää enkä halua, että perussuomalaiset elävät niin”, Soini sanoi.

Soini toisteli kyseistä lausetta monta kertaa tiedotustilaisuudessa: Niin ei voi elää.

Vieressä seisoi hautajaissaattueen lailla perussuomalaisten hallitusneuvottelijaryhmä Pirkko Ruohonen-Lerner, Veli-Matti Saarakkalaja Pietari Jääskeläinen, joiden haaveet ministerisalkusta jäivät tähän aamuun.

”Totta kai olisi ollut mukava olla hallituksessa, mutta ei elämä tähän lopu”, Soini sanoi.

Soinin mukaan neuvotteluja muiden kanssa käytiin, mutta EU-asioiden suhteen kannat eivät olleet yhteen sovitettavissa. Hän ilmoitti tulevansa tekemään töitä sen puolesta, että EU-kriittisyys Euroopassa kasvaisi.

”Suomi ottaa yhdeksän miljardia velkaa, jotta se voi velkarahalla tukea moraalikadon kohdanneita maita ja pelastaa pankkeja. Tämä ei käy, jonkun on sanottava se Suomessa, Euroopassa, maailmalla.”

Soinin mielestä kokoomuksen ja Sdp:n eilinen yhteisymmärrys ei muuta mitään olennaista Suomen linjassa. ”Ei tässä isolla tavalla mikään muutu.”

Soini ilmoitti vinosti hymyillen, että perussuomalaisille lienee tarjolla pääoppositiopuolueen paikka. Se oli piikki keskustalle, joka on jo ilmoittanut jättäytyvänsä oppositioon ja joka nyt saa rinnalleen ei-toivotun oppositiokumppanin.

”Äänestämme näitä mekanismeja vastaan. Meistä tulee tiukka ja kova, asiallinen oppositiopuolue. Emme me kaikkea vastusta. Isänmaata voi palvella oppositiostakin”, Soini sanoi.

Vastapuolesta tulee Soinin mukaan ”häviäjien hallitus”. Hän ennusti, että ”pyöröovissa on liikettä”, kun hallituksesta kieltäytyneet puolueet harkitsevat nyt toisen kerran asiaa. Vihreillä on tässä suhteessa Soinin mielestä ”moraalisesta joustosta erittäin hyvät kokemukset”.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>