14.9.2011 15:35 | Päivitetty: 14.9.2011 18:47
Timo Soini ja Jussi Halla-aho.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo saavansa tukea eduskuntaryhmästä ehdotukselleen kansanedustaja Jussi Halla-ahon(ps) määräaikaisesta erottamisesta.
Pietarista saapunut Soini kommentoi jupakkaa viestimille keskiviikkoiltana Tikkurilan rautatieasemalla. Perussuomalaisten puheenjohtaja ei usko puolueen jakautuvan kahtia asiassa.
Aiemmin päivällä Soini vaati, että Halla-aho pitää erottaa puolueen eduskuntaryhmästä määräajaksi. Soini on tuohtunut Halla-ahon Kreikka-kannanotoista.
Soini sanoi keskiviikkona STT:lle, että hän on kertonut aikeistaan jo ryhmän puheenjohtajalle Pirkko Ruohonen-Lernerille. Jokaisella ryhmän edustajalla on Soinin mukaan siten aikaa ajatella asiaa. Myös Ruohonen-Lerner pitää Halla-ahon Kreikka-kirjoittelua epäasiallisena.
Perussuomalaisten ryhmä käsittelee asiaa torstaina.
Soinin mukaan Halla-aholle annettaisiin kuukausi aikaa miettiä, voiko perussuomalaisten kansanedustaja kirjoittaa niin kuin hän kirjoitti.
Halla-aho kirjoitti Facebook-sivullaan, että säästötoimien läpiviemiseksi Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta. Hän perui kommenttinsa myöhemmin ja selitti sen olleen tyylilleen tyypillinen kärjistys.
Soinin mukaan tilanne Euroopassa on niin tulenarka, ettei tällaisilla ajatuksilla voi flirttailla edes huumorin keinoin.
Soini kertoi aikomuksistaan ensimmäisenä Ilta-Sanomille ollessaan paluumatkalla Pietarista.
Halla-aho puolestaan kertoi HS:lle, että luki Soinin erovaatimuksesta ensimmäisenä verkosta.
Perussuomalaiset on joutunut puimaan aiemmin kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) kielenkäyttöä.
Puolueen eduskuntaryhmä antoi keväällä Hakkaraiselle varoituksen, kun tämä oli puhunut halventavasti maahanmuuttajista ja muslimeista Helsingin Sanomien videohaastattelussa.
Timo Soini vaati uhmaajiaan astumaan esiin 16.9.2011
Jussi Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä kahdeksi viikoksi 15.9.2011
Timo Soini: "Nyt katsotaan, miten ryhmässä ollaan" 15.9.2011
Tutkija: Kokemattomat perussuomalaiset ovat helppoja maaleja 15.9.2011
Ryhmänjohtaja Ylelle: Halla-ahon erottaminen todennäköistä 15.9.2011
Halla-aho väläytti sotilasjunttaa myös Suomeen 15.9.2011
Halla-ahon sotilasjunttapuheet leviävät ulkomaisissa viestimissä 14.9.2011
Halla-aho: Soini ei ollut yhteydessä henkilökohtaisesti 14.9.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi