torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Sopimusoikeus ja raha hiertävät eniten Tehy-sovittelussa

13.11.2007 18:05

Tehy-riidan sovittelun tärkeimmäksi palikaksi rahan ohella on noussut kiista Tehyn omasta sopimusoikeudesta kuntatyönantajan, Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) kanssa. Tehyn mielestä muut kunta-alan sopijaosapuolet luovat neuvottelupöytään paineita, vaikka heillä on jo allekirjoitettu työ- ja virkaehtosopimus.

Tehy pyrkii omaan sopimusoikeuteen, mutta KT ja muut sopijaosapuolet vastustavat. He pitävät Tehyn omaa sopimusoikeutta suorastaan mahdottomana.

"Koko ajan 1. lokakuuta jälkeen on ollut tunne, että vieläkään pöydässä eivät neuvottele Tehy ja KT, vaan Tehy, KT ja muut sopimuksen tehneet järjestöt", Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola sanoi tiistaina. "Me haemme parempaa oksaa tehyläisille, ja meidän mielestä meillä pitäisi olla siihen oikeus."

Muiden kunta-alan sopijaosapuolten mielestä he ovat sopimusjärjestelmän uudistamisessa osallisia, haluttiin tai ei. "Sellaista sopimusta ei pysty tekemään, joka koskisi pelkästään Tehyn jäseniä", Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi sanoo.

Hoitajia on monessa muussakin ammattiliitossa kuin Tehyssä. Lähi- ja perushoitajat ovat enimmäkseen Superissa, mutta heitä on myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:ssä. Terveydenhoitajia on Tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestö KTN:ssä.

"Tehyläisiä ei ole edes 50:ä prosenttia hoitajista. Olisi outoa, jos vajaa puolet hoitajista olisi yhden liiton sopimuksessa", Kangasniemi sanoo.

Superin puheenjohtaja Juhani Palomäki on samoilla linjoilla. "Hoitajia on joka puolella, eikä Tehy voi kaikkien muiden puolesta tehdä hoitajasopimuksia."

Sekä Tehy että Super ovat toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäseniä. Järjestö on vaikeassa välikädessä ja pidättäytyy ottamasta kantaa sopimusoikeuskiistaan.

Kangasniemen mukaan teoriassa olisi mahdollista, että hoitajille tulisi oma Kunnallisesta virka- ja työehtosopimuksesta erillinen hoitajasopimus, jossa olisi kaikki hoitajia edustavat järjestöt mukana.

JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ei kannata hoitoalan omaa sopimusta. "Sopimusjärjestelmän pirstomisen heikentäisi palkkatasa-arvoa."

Muut järjestöt sekaantuvat neuvottelupöytään myös palkankorotusten osalta. Kangasniemen mukaan ei ole teknisesti mahdollista, että vain Tehy saisi muita suuremmat palkankorotukset. "Se (sopimus) varmasti koskee laajempaa joukkoa kuin tehyläisiä, lyhyellä viiveellä vielä huomattavasti laajempaa joukkoa, joka koskee koulutettuja naisvaltaisia ryhmiä."

Hallituksen taholta on kerrottu, että se ei halua sotkea kunta-alan neuvottelujärjestelmää pettämällä muut järjestöt. Jos valtiolta tulisi rahaa Tehyn työtaistelun ansiosta lisää, muut kokisivat itsensä petetyiksi.

"Me ajamme pelkästään Tehyn asioita", Laitinen-Pesola sanoi tiistaina. "KT soveltaa tehtyä sopimusta muihin, mutta ei tehyläisiin, joten Tehykin voi tehdä sopimuksen, jota ei sovelleta muihin."

Sovittelulautakunnan työtä kunta-alan sekava tilanne selvästi vaikeuttaa. Neuvottelujen etenemisestä ei kuulu hiiskaustakaan.

"Sen voin sanoa, että käppi on vielä iso", Laitinen-Pesola sanoi tiistaina neuvottelutilanteesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.