perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sorsa-säätiön raportti ehdottaa "maisteriveroa"

29.5.2008 18:46 | Päivitetty: 29.5.2008 20:35

Korkeakoulututkinnostaan taloudellista hyötyä saavan opiskelijan tulisi osallistua opintojensa kustannuksiin erityisen "maisteriveron" muodossa, ehdottaa tuore kirja. Vero tulisi niille, jotka hyötyvät yliopistotutkinnostaan tienaamalla valmistumisen jälkeen keskimääräistä paremmin.

"Opintojen maksuttomuus ei takaa tasa-arvoa", perustelee ehdotustaan valtiotieteen maisteri Aleksi Henttonen, jonka laatiman raportin Kalevi Sorsa -säätiö julkisti torstaina.

Otsikolla Valinnanvapaus, vastuu ja tasa-arvo – koulutuksen kustannusten jakaminen Henttonen tarkastelee kansainvälisiä kokemuksia koulutuksen maksullisuudesta ja päätyy siihen, etteivät maksut ole vähentäneet tasa-arvoa. Hän hahmottelee uusia tapoja kerätä varoja korkeakoulutuksen rahoitukseen.

Henttonen kysyy, voitaisiinko koulutuskustannuksia kohdentaa Suomessakin nykyistä oikeudenmukaisemmin niin, että opinnoista taloudellisesti itse hyötyvät myös velvoitettaisiin itse maksamaan osan niistä.

Samalla tavoiteltaisiin kannustavuutta ja tehokkuutta.

Henttonen muistuttaa, että nyt korkeakouluihin Suomessakin valikoituvat todennäköisimmin hyväosaiset ja akateemisten vanhempien jälkeläiset.

Opintojen aikaiset lukukausimaksut Henttonen kuitenkin torjuu, mutta esittää vaihtoehtona niin sanottua graduate taxia eli valmistumisen jälkeen maksettavaa veroa.

Maksu suhteutettaisiin tuloihin. Maksuvelvollisuutta kertyisi lukukautta kohden noin 0,2–0,5 prosenttia toisen asteen koulutuksen suorittaneiden tulot ylittävistä tuloista. Veroa voisi käyttää korkeakoulutuksen osittaisena rahoituslähteenä.

Henttosen mukaan tarkoitus ei ole kuitenkaan luoda lisäveroa, vaan maisterivero pitäisi toteuttaa siten, ettei koulutettujen verotaakka kasva.

"Olen erityisen ilahtunut, sillä olen vuosikymmeniä yrittänyt saada aikaan keskustelua yliopistojen rahoituspohjan laajentamisesta esimerkiksi lukukausimaksujen avulla", kommentoi raporttia Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio.

"Ikääntyvä porukka kasvattaa eläkemenoja", huomenna eläkkeelle jäävä Raivio muistutti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.