sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Stubb: Ricelle kutsu Helsinkiin

16.7.2008 7:18 | Päivitetty: 16.7.2008 7:52

Ulkoministeriö

Ulkoministerit Alexander Stubb ja Condoleezza Rice tapasivat viimeksi Tukholmassa toukokuun lopussa tänä vuonna.

Ulkoministerit Alexander Stubb ja Condoleezza Rice tapasivat viimeksi Tukholmassa toukokuun lopussa tänä vuonna.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) aloittaa tänään ensimmäisen vierailunsa Yhdysvaltoihin. Vierailun aikana Stubb tapaa kollegansa ulkoministeri Condoleezza Ricen. Stubb toivoo Ricea myöhemmin vastavierailulle Helsinkiin.

Stubb sanoi Yle uutisten haastattelussa keskiviikkona, että hän aikoo esittää Ricelle kutsun osallistua joulukuussa Helsingissä järjestettävään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ministerikokoukseen.

Stubbin mukaan vierailu olisi hieno sinetti Ricen ulkoministerikaudelle, joka loppuu kolme viikkoa ministerikokouksen jälkeen.

Stubb arvioi, että vierailu voi kuitenkin kaatua aikataulutekijöihin.

Amerikkalaismyönteisenä tunnettu Stubb sanoi haastattelussa, että hänen oman vierailunsa tavoitteena on hyvien suhteiden vakiinnuttaminen Washingtoniin.

Hän korosti, että Suomen on pienenä maana huolehdittava suurvaltasuhteistaan niin länteen kuin itään Venäjällekin.

Stubb uskoo, että ovet Washingtonin kabinetteihin avautuivat hänelle nopeasti hänen persoonansa ja oma-aloitteisuutensa ansiosta. Hän kertoi halunneensa Yhdysvaltoihin mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hän otti ulkoministerin salkun vastaan keväällä.

Stubbin mielestä suomalaisten suhtautuminen Yhdysvaltoihin ja amerikkalaisuuteen on varsin luonnollista. Ennakkoluuloinen antiamerikkalaisuus ei ole ulkoministerin mukaan meillä sellaista kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Stubbin mielestä ennakkoluulot syntyvät usein siitä, että politiikka henkilöityy niin kuin on tapahtunut presidentti George W. Bushin suhteen.

Vaikka ennakkoluuloinen antiamerikkalaisuus joutaa Stubbin mukaan romukoppaan, pitää Bushin politiikkaa voida myös arvostella.

"Bushin hallinnon arvostelu ei ole antiamerikkalaisuutta, se on demokratiaa", Stubb täsmensi.

Irakin sotaan Stubb suhtautuu jokseenkin kriittisesti. Hänen mukaansa USA:n hyökkäys Irakiin ei ollut "kansainvälisen oppikirjan" mukainen.

Stubbin ja Ricen tulevassa tapaamisessa ovat ovat ennakkotietojen mukaan esillä etenkin EU:n ja Venäjän suhteet, EU-asiat sekä Irak ja Afganistan.

Matkaohjelmaan kuuluu vierailuja presidenttiehdokkaiden kampanjatoimistoissa sekä keskeisten viestimien toimituksissa. Lisäksi Stubb tapaa keskeisten kansainvälisen politiikan tutkimuslaitosten johtoa. Hän myös pitää puheen Carnegie-instituutissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.