sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Sukari tuki ehdokkaita yli 50 000 eurolla

17.5.2008 11:32

Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Toivo Sukari esitteli Vihtiin suunnitteilla olevaa Ideaparkia Nummelassa maaliskuussa.

Toivo Sukari esitteli Vihtiin suunnitteilla olevaa Ideaparkia Nummelassa maaliskuussa.

Ideapark- ja Masku-huonekalukauppaomistaja Toivo Sukari rahoitti viime eduskuntavaaleissa ehdokkaita yli 50 000 eurolla, kertoo Aamulehti. Sukari antoi suoraan tukea neljälle ehdokkaalle, minkä lisäksi hän antoi rahaa Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen kautta.

Sukari sanoo Aamulehdessä, ettei halua kertoa, keitä neljää rahoitti suoraan. Heistä kaksi valittiin eduskuntaan. Sukarin mukaan pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei saanut häneltä suoraan rahallista tukea.

Sukari ei sanojensa mukaan "oikeastaan odota mitään" vastinetta rahoilleen.

"Ja onhan tämä nähty. Vaikka olen tukenut kokoomusta, niin asuntoministeri Jan Vapaavuori hyökkää bisneksieni päälle", Sukari sanoo Aamulehdessä.

Vapaavuori on vastustanut Sukarin aikeita rakentaa Ideaparkki myös Vihtiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Uskotko poliitikkojen tietämättömyyteen vaalirahoituksensa suhteen?

Vaalirahoitusilmoituksia on täydennetty ahkerasti tapaus Kallin jälkeen.

Kyllä 10% Ei 90%

Vastanneita 5332

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.