lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Suomalaiset luottavat poliisiin ja kouluun

9.3.2009 11:30

Poliisi, koulujärjestelmä ja puolustusvoimat – siinä kolmen kärki johon suomalaiset luottavat. Neljännelle sijalle nousee sosiaaliturvajärjestelmä ja viidennelle Yle. Kaikkia näitä kohtaan selvä enemmistö kansasta tuntee joko hyvin tai melko suurta luottamusta. Luvut käyvät ilmi EVAn arvo- ja asennetutkimuksesta Kapitalismi Kansan käräjillä.

Internetin häiriöttömään toimimiseen luottaa tutkimuksen mukaan puolet kansasta, Helsingin Sanomiin, MTV3:een ja eduskuntaan vähän alle puolet.

Perää listalla pitävät työnantajajärjestöt, suuryritykset ja poliittiset puolueet.

Lähes kaksi kolmesta suomalaisesta katsoo, että toimittajat ohjaavat suomalaisten mielipiteitä liikaa. Lähes samaa mieltä kansa on ollut vuodesta 1990 saakka.

Useampi kuin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että suomalainen hyvinvointivaltio on hintansa arvoinen, maksoi mitä maksoi.

Perinteinen väittämä "On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen" saa suomalaisilta hieman aiempaa vaisumman vastaanoton. Silti kahdeksan kymmenestä yhtyy yhä teesiin. Huippuvuonna 1984 tätä mieltä oli yhdeksän kymmenestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.