9.3.2009 11:30
Yksi viidestä suomalaisesta on valmis sanomaan, että markkinatalous on tullut nykymuodossaan tiensä päähän ja siitä on aika luopua. Suomalaisten epäröinti käy ilmi Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn kansallisesta asenne- ja arvotutkimuksesta.
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että markkinataloudessamme on liikaa ahneutta ja oman edun tavoittelua. Talousjärjestelmässämme on suomalaisten mielestä myös liikaa keinottelua, ulkomaisia sijoittajia, nopeiden voittojen tavoittelua, monopoliasemassa olevia yrityksiä ja kilpailua ihmisten kesken.
Suurin joukko suomalaisista (42 prosenttia) ei kuitenkaan osaa tai halua ottaa kantaa vapaan markkinatalouden hylkäämiseen. Ainoastaan kokoomusta äänestävät ja johtavassa asemassa olevat sanoutuvat täysin selkeästi irti ajatuksesta.
Syksyllä 2006 tehdyn tutkimuksen jälkeen ei ole tapahtunut selvää muutosta siinä, kuinka monen mielestä markkinavoimat ohjaavat liikaa yhteiskunnan toimintaa.
Tutkimuksen perusteella suomalaiset ovat varautuneet pitkähköön heikon taloudellisen kehityksen jaksoon, mutta uskovat nousun alkavan kahden vuoden kuluessa. Alkuvuodesta kyselyyn vastanneista 2 350 suomalaisesta 60 prosenttia uskoi talouden tilanteen olevan vuoden päästä huono. Viiden vuoden päästä huonoon tilanteeseen uskoi vain 11 prosenttia.
Miehet odottavat syvempää mutta lyhyempää taantumaa kuin naiset. Erityisen pessimistisesti sekä taantuman syvyyteen että pituuteen suhtautuivat työttömät, Pohjois-Suomessa asuvat ja perussuomalaisia äänestävät.
Talouden alamäestä ja työttömyyden kasvusta suomalaiset syyttävät muuta maailmaa. Tärkeimpiä syitä taantumaan ovat suomalaisten mukaan markkinatalousjärjestelmän ylilyönnit Yhdysvalloissa ja Suomen riippuvuus kansainvälisestä taloudesta. Suomessa tehtyjä virheitä ei pidetty yhtä olennaisina tekijöinä.
Tutkijoiden mukaan Suomen yhteiskunnallinen arvo- ja asenneilmasto on hämmästyttävän vakaa. Tämä huomattiin jo 1990-luvun lamassa, jonka aiheuttama ahdinko ei aiheuttanut suuria saati pysyviä muutoksia suomalaisten arvoihin.
Kapitalismi kansan käräjillä -arvo- ja asennetutkimuksen ovat laatineet Ilkka Haavisto ja Pentti Kiljunen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi