14.7.2009 20:36
Esa Härmälä (kesk) lobbasi Anneli Jäätteenmäkeä (kesk) Euroopan parlamentin kahvilassa Strasbourgissa tiistaina.
STRASBOURG. Runsas kuukausi sitten valittu Euroopan parlamentti kokoontui tiistaina ensimmäiseen täysistuntoonsa Ranskan Strasbourgiin.
Uudet ja vanhat euroedustajat vertailivat kiihkeästi voittojaan ja tappioitaan valiokuntapaikkojen jaossa.
Useimmat suomalaismepit näyttivät päässeensä juuri sinne, minne halusivatkin.
Tiistaipäivällä peli oli pahiten kesken parlamentin suurimmassa ryhmässä eli keskustaoikeistolaisessa EPP:ssä, jonne kuuluvat Suomen kolme kokoomusmeppiä ja kristillisten Sari Essayah.
"Isossa ryhmässä tällainen kestää", EPP:n suomalaisdelegaation johtaja Ville Itälä (kok) sanoi ja tutki monimutkaista laskentakaavioita.
Suomen suurimmaksi voittajaksi paikkajaossa näytti selviytyneen vihreiden uusvanha euroedustaja Heidi Hautala. Hautalasta on tulossa parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtaja.
"En tullut takaisin suurin vaatimuksin. Sillä, että olen entinen vihreiden ryhmän puheenjohtaja, on kuitenkin tietty status", Hautala kertoi.
Hän haluaa ajaa uudessa tehtävässään muun muassa naisten oikeuksia maailmanlaajuisesti.
Tärkeää puskuapua huipputehtävään antoi ryhmätoveri Satu Hassi. Hassi luopui solidaarisesti tavoittelemasta ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajuutta.
"Ryhmässä alettiin jo sanoa, että eivät suomalaiset voi aivan kaikkea saada", Hautala kertoi.
Demareiden Mitro Repo eli tiistaina vielä selvää kuherruskuukautta EU:n kanssa. Mitro kertoi toimittajille, että hän haluaa tulla entistäkin paremmaksi eurooppalaiseksi.
"Tämä on minulle kasvun paikka", Mitro sanoi.
Perussuomalaisten Timo Soini oli eri linjoilla.
Soini ilmoittautui tiistaina vapaaehtoiseksi, kun hänen EU-skeptinen ryhmänsä etsi vapaaehtoisia kampanjoimaan Lissabonin sopimusta vastaan Irlannissa.
"Lähden syyskuussa Irlantiin. Aion kertoa, että älkää antako jymäyttää itseänne. Äänestätte täysin samasta sopimuksesta, jonka jo kerran hylkäsitte", Soini sanoi.
Parlamentissa pörräsi tiistaina muutakin väkeä kuin nykyisiä euroedustajia.
Valitsematta kesäkuun vaaleissa jäänyt Esa Härmälä (kesk) piti kahdenkeskistä kahvineuvottelua euroedustaja Anneli Jäätteenmäen (kesk) kanssa.
"Olen täällä lobbarin ominaisuudessa", Härmälä sanoi.
Entinen euroedustaja Kyösti Virrankoski (kesk) oli tullut jättämään hyvästit Strasbourgille ja lähettämään vaimolleen ja kummitädilleen viimeiset postikortit.
Toinen entinen euroedustaja Esko Seppänen (vas) lounasti Soinin ja muiden kovanlinjan EU-kriitikoiden kanssa.
Rkp:n ainoa euroedustaja Carl Haglund verkottui tiistaina pohjoismaisten ja balttialaisten liberaalimeppien kanssa yhteisellä lounaalla.
Haglundille oli löytymässä paikka parlamentin budjettivaliokuntaan.
"Hyvä juttu, koska kaikki tärkeät asiat menevät budjetin kautta", hän sanoi.
Valiokuntapaikat vahvistetaan huomenna torstaina. Suosituimpia ovat olleet teollisuus-, ympäristö-, sisämarkkina- ja talousvaliokunnat.
Liberaaliryhmä saa puheenjohtajuuden uudessa talouskriisiä setvivässä valiokunnassa. Siihen on kuulemma haussa saksalainen.
Hautala saa tärkeän luottamustoimen EU-parlamentissa 13.7.2009
Soinin brittiläiset ryhmätoverit tempaisivat europarlamentin avajaisissa 13.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi