"Suomen pitäisi vastaanottaa Guantánamon vankeja"

Vuodet vankileirillä riittänevät sovitukseksi mahdollisista vanhoista rikoksista, kirjoittaa Pekka Haavisto.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ensimmäinen presidentillinen määräys koski Guantánamo Bayn vankileirin sulkemista. Päätöksen myötä Kuuban itäkärjessä sijaitsevan vankilan 250 viimeistä vankia pääsevät vapauteen tai saavat asiansa tuomioistuimissa käsitellyksi.

Amerikkalaisessa laivastotukikohdassa, "ei-kenenkään-maalla" sijaitseva vankileiri oli yksi Yhdysvaltoihin 11.9.2001 kohdistuneen terrori-iskun seurauksia. Terrorisminvastainen sota vaati Al-Qaidan ja Talebanin kansainvälisten tukijoiden pidättämistä ja pitkäaikaista säilöönottoa. Pakistanin ja Afganistanin raja-alueille oli kokoontunut paljon radikaalisti ajattelevia nuoria miehiä kaikkialta muslimimaailmasta taistelemaan oikeana pitämänsä asian puolesta.

Taistelijoiden kiinniottamisesta luvattu palkkio tehosi: enimmillään Guantánamossa oli 800 vankia yhteensä 47 eri maasta - Ruotsista Bangladeshiin, Tunisiasta Venäjälle. Guantánamossa on pidetty myös lapsivankeja. Nuorimmat ovat pidätettäessä olleet 14-15-vuotiaita. 16-vuotiaisiin on kohdistettu kidutusta kuulusteluissa.

Terrorisminvastainen sota perustui nyt väärältä näyttävään analyysiin, jonka mukaan terrorismin uhan voisi voittaa sotilaallisin toimin. Suurin riski lännelle tässä uudessa sodassa oli omien arvojen tahraaminen. Abu Ghraibin vankila Irakissa, CIA:n salaiset pidätyskeskukset kidutuksineen ja Guantánamon vankileiri ovat muodostuneet häpeätahraksi. Se on varjostanut ihmisoikeuksien, kansalaisvapauksien sekä demokratian puolesta pidettyjä puheita. Tarkoitus ei pyhittänytkään keinoja, vaan kyseenalaisti koko päämäärän.

Jos Guantánamon vangit olisivat sotavankeja, heitä suojaisivat Geneven sopimukset, ja sodan päätyttyä heidät vapautettaisiin. Jos vangit olisivat rikollisia, heidän asiansa tulisi käsitellä siviilituomioistuimissa.

Useimpien vankien asiaa ei ole käsitelty missään tuomioistuimessa. Oikeastaan he eivät edes ole vankeja, koska heitä ei ole vankeusrangaistuksiin tuomittu. He ovat pidätettyjä, joista jotkut ovat odottaneet asiansa käsittelyä nyt seitsemän vuotta. Kun ei ole syytettä eikä oikeusprosessia, ei voi myöskään puolustautua.

Obaman päätös sulkea Guantánamon leiri nopeasti on ainoa oikea. Omaan kotimaahansa palauttaminen on vangeille paras vaihtoehto. Jos se ei ole turvallista - esimerkiksi jos heitä siellä uhkaa uudelleen pidättäminen tai kidutus - ,heille on tarjottava mahdollisuutta jäädä Yhdysvaltoihin. Jos joukossa on rikollisia, heidän asiansa on käsiteltävä asianmukaisesti tuomioistuimissa.

Jäljelle jää kuitenkin vankeja - varmasti useita kymmeniä - , jotka eivät koe heidän vankeudestaan vastanneita Yhdysvaltoja enää turvallisena valtiona itselleen ja joiden palautus omaan kotimaahan ei ole mahdollista. Tällaisille vangeille pitäisi EU:n tarjota apuaan.

EU:n ulkoministerit tapaavatkin Brysselissä maanantaina ja tiistaina, ja asialistalla on Portugalin aloitteesta myös Guantánamon tilanne.

Monet EU-maat, kuten Portugali, Ranska ja Saksa, ovat ilmaisseet valmiutensa ottaa vastaan vankileiriltä vapautuvia vankeja. Myös Suomen pitäisi olla näiden avun tarjoajien joukossa.

On esitetty arvioita, että Guantánamon viimeisistä 250 vangista 50-60 voisi olla eurooppalaisen avun tarpeessa. Jos kaikki 27 EU-maata ovat mukana auttamassa, Suomenkin "taakanjako" jäisi muutaman yksilön auttamiseen. Tämä olisi kohtuullista.

Juridisesti Guantánamosta vapautetut ihmiset eivät ole meille rikoksista tuomittuja eivätkä vankeja, enintään epäiltyjä. Suomeen he tulisivat siis vapaina henkilöinä, joiden status olisi verrattavissa turvapaikkaa tarvitsevaan pakolaiseen. Heitä vastassa täällä eivät olisi poliisit ja vanginvartijat, vaan maahanmuuttoviranomaiset, sosiaalityöntekijät ja kotouttamisen asiantuntijat.

Suomessa olevalla erityisosaamisella, esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen yhteydessä toimivalla kidutettujen kuntoutuskeskuksella, voisi olla suuri merkitys joidenkin yksilöiden auttamisessa. Verkkoaidan takana pienissä selleissä ja eristyksissä vietetty aika on varmasti jättänyt jälkensä. Itsemurhayrityksiä on leirissä ollut paljon.

Olen kuullut kahdenlaisia vasta-argumentteja vankien ottamiselle. Ensimmäinen on, että USA:n pitäisi itse ratkaista ongelma, jonka se on synnyttänyt. Näin ajattelevat unohtavat, että kysymys on elävistä ihmisistä, joille jokainen turha päivä vankeudessa on raskas. Joillekin näistä ihmisistä voi olla ylivoimainen ajatus jäädä Yhdysvaltoihin, vaikka sitä mahdollisuutta heille tarjottaisiin.

Toinen vasta-argumentti liittyy turvallisuuteen. Jos nämä ihmiset on vangittu sodassa terrorismia vastaan, uskallammeko ottaa heitä Eurooppaan tai Suomeen? Entä jos he syyllistyvät uusiin rikoksiin?

Mitä tulee mahdollisiin vanhoihin rikoksiin - joita siis useimpien kohdalla ei ole tutkittu eikä tuomittu - enimmillään seitsemän vuotta vankileirissä riittänee niistä sovitukseksi. Eurooppaan tullessaan he olisivat tietysti uuden asuinmaansa lainsäädännön alaisia, samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin me muutkin.

Omassa demokraattisessa perinteessämme yksi arvokkaimpia mahdollisuuksia on antaa ihmiselle mahdollisuus uuteen alkuun. Se liittyy ihmisoikeusajatteluumme, ja sillä on yhteys myös kristilliseen etiikkaan. Se määrää suhtautumistamme paitsi omiin kansalaisiimme, myös koko ihmiskuntaan.

Häkeissä pidettävät ihmiset on näky, jonka lopettamisesta meillä kaikilla on silminnäkijän vastuu.

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi